Turhake.
Joskus tuntuu, että koirat osaa olla niin kiittämättömiä… mut ehkä se onkin vain vaatimattomuutta, ja uuden pesäkorin kauneus ja hienous ja mukavuus onkin vain omistajan silmissä. Tai sitten se ihanan tunkkainen, haiseva ja mahdollisesti muutamasta paikasta revennyt makuuviltti vaan on asettanut riman niin korkealle, että uuteen tottuminen vie aikansa…
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Ehkä tähän toiseen postaukseen pitäisi kirjoittaa pientä taustaa näistä puudelimaisista sarjakuvista. Siitä ei tosin paljoa sanottavaa ole – tuossa tylsistyksissäni jokin aika sitten päätin laittaa Facebookin ”Villakoirat”-ryhmään julkaisun, jossa pyysin ideoita villakoira-aiheisiin sarjakuviin. Niitä tuli paljon, ja myös ensimmäisen sarjakuvan (edellisen postauksen ”Valtameri.”) alle tuli hurjasti tykkäyksiä ja kommentteja, jopa toivomuksia sarjakuvalehdistä myyntiin. Inspiraatio tietysti nousi kommenttien ja tykkäyksien tahdissa, ja siitäpä innostuin jatkamaan ja suunnittelemaan jo blogia ja FB-sivuakin. Koirahahmoja kehkeytyi kolme: musta isovillakoiranarttu Henrietta, valkoinen keskikokoinen villakoiranarttu Helmi ja harmaa kääpiövillakoirauros Hipsu (siis rusetit korvissahan on oikein miehekkäät!).
Tässä sitä ollaan, jatkakaamme pääsääntöisesti yhden-kahden sarjiksen viikkotahdilla. Toivottavasti sarjikseni antavat hymyjä huulille ja koiranomistajat – muutkin kuin puudelien – voivat samaistua niihin!