Milloin siunauksesta tuli riesa?
Kanarian reissulla kiinnitin huomiota siihen, miten siellä kohdeltiin lapsia ja lapsiperheitä. Vaaleana sinisilmänä poika tietysti hurmasi kaikki, eli ei ollut erikoista että kaupungilla ihmiset pysähtyivät jokeltelemaan hänelle tai ottivat kädestä kiinni. No saattaahan Suomessakin joku mummo joskus hymyillä vauvalle, mutta tuolla ilmiö kattoi kaikenikäiset- ja näköiset ihmiset. No entä kun vauva itki? Vastaantulijat tai ravintolan kanssa-asiakkaat hymyilivät hänelle silti ja koittivat jopa lohduttaa ja ilmeillä. Kertaakaan en saanut osakseni mulkoilua tyyliin ”hiljennä jo se kakarasi”.
Voi sitä vauvanvaate- ja tarvikekauppojen määrää! Paikalliset mukulat oli puettu kuin pikkuprinsessat tai -prinssit ja joka ainoassa pikku kioskissakin myytiin lastenleluja. Kaduilla jälkikasvua ulkoilutettiin uusimmissa ja hienommissa vaunuissa – yhtään sellaisia 90-luvun emmaljungia, joita Suomessa edelleen näkee, ei tullut vastaan.
Ravintoloissa lapsi huomioitiin ja kysyttiin että tarvitseeko hän jotain. Pöytämme valittiin paitsi vaunujen mahtuvuuden, myös alhaisen melutason mukaan.
Pysähdyttävin kokemus oli kuitenkin, kun olimme perjantai-iltana kävelemässä hotellille. Oli jo senverran myöhä että poika oli nukahtanut rattaisiin. Kuulimme, että korttelin päässä kohti tulevassa autossa oli popit tosi isolla, ja ehdin jo todeta puolisolleni että voi paska, nyt poika kyllä herää. Auto ajoi ohitse, eikä musiikkia kuulunut enää. Kun auto oli meistä noin 50 metrin päässä, alkoi popitus ennallaan. Kuski (nuori mies) väänsi siis kohdallamme äänet nollille, kun huomasi lastenvaunut. Moiseen huomaavaisuuteen en ole kyllä koko äitiyteni aikana törmännyt!
Tällaiset tapaukset saivatkin minut pohdiskelemaan että mikä mahtaa olla vialla nykysuomessa, kun lapsista on tullut ilmiselvä riesa. Meluisia, haisevia ja tilaa vieviä kakaroita, joiden äidit loisivat lomalla töissäkäynnin sijaan. Lapsen kanssa on ok käydä lapsiperhekohteissa mutta älkää nyt jumankauta tulko niiden kanssa normaali-ihmisten ravintoloihin, Stokkalle tai ruuhkabussiin. ”Siis onhan lapset ihan kivoja mutta…”-asenne sallii mulkoilla äitiparkaa, joka kyllä varmasti yrittää parhaansa (jo oman kuulonsakin vuoksi) lohduttaa sitä marketin kassajonossa kiljuvaa lasta. Ei se ole aina sitä kurittomuutta tai vapaata kasvatusta, joilla lapsen normaalit rajojenrikkomis- tai väsyitkut usein kaikentietävässä katselijajoukossa kuitataan.
Hurmuri kantorepussa
Onko teillä samanlaisia (tai erilaisia) kokemuksia lapsen kanssa matkustamisesta?