Puolen tunnin unia seurasi katastrofi

Eilen illalla kävimme miehen kanssa ostamassa hänelle vaatteita työkaverin läksiäisjuhlia varten. Miehiseen tapaan hän tajusi vasta kaksi päivää ennen juhlan ajankohtaa, että ai niin, ne puvunhousut on liian isot ja mulla ei oo sitä pitkää takkia. Vekara vietiin ostosreissun ajaksi mummolaan hoitoon.

Kun tulimme vähän ennen kahdeksaa kauppakierrokselta, kohtasin sinänsä hellyttävän näyn: taapero nukkui mummon sylissä. Vilkaisu kelloon sai positiiviset ajatukset kaikkoamaan ”Helvetti miksi se nukkuu näin myöhään!”. Siinä sitten kireästi hymyillen herätettiin lapsi joka alkoi välittömästi rääkyä väsymystään. Mummo ymmärsi pahoitella, mutta mukula oli kuulemma nukahtanut kesken leikkiensä.

Ajoimme kotiin ja rääkyminen jatkui. Lapsi oli sairaan väsynyt mutta uni ei tullut. Tunnin verran yritin tuuditella poikaa takaisin unille -turhaan. Lopulta kirkassilmäinen lapsi katsoi kanssamme kymppiuutisia, eikä halunnut  suostunut olemaan muualla kuin sylissä. 

Lopulta lapsukainen saatiin nukkumaan vasta, kun molemmat menimme oikeasti nukkumaan ja kaikki valot laitettiin pois. Ja vain meidän välissämme. Molempia vuorotellen potkien. Arvatkaapa olisiko mulla ollut illan suunnitelmissa mm seuraavaa tekemistä: pyykkien laitto/tiskikoneen tyhjennys/ lahjojen paketointi/ piparitaikinan leipominen/ you name it. No, mitään en saanut tehtyä.

Yöllä nuppusemme heräsi kello 4 eikä häntä nukuttanut laisinkaan. Puolen tunnin pyörimisen ja heräilyn jälkeen sain hänet uudelleen nukkumaan, ja unta olisikin sitten piisannut paljon pitempään kuin puoli kahdeksaan, jolloin oli pakko nousta etteivät molemmat vanhemmat myöhästy töistä. 

Kaikki tämä puolen tunnin viattomien unien tähden. Että jos haluat sekoittaa lapsiperheen arjen, riko rutiinit. Sen jälkeen olo on taatusti auvoisa, kuten mieheni aamulla totesi: silmäpussit lepattaa tuulessa.