”Ai teille tulee vauva”

Viikonloppuna kävimme kaveriporukalla syömässä, ja kerroin luonnollisesti raskaudestani niille ystäville, jotka eivät vielä siitä tienneet. (Tai olisivathan he arvanneet viimeistään, kun kieltäydyin toodella herkullisen näköisestä valkoviinisangriasta…)

Nyt kun olen tätä ”uutista” kertonut, on vastaanotto sukupuolijakauman mukaan tämä:

Naiset: ai kun kiva. Onnea! Miten olet voinut? (Ja tähän perään loputon omien raskausaikojen muistelu jos lapsia on tehty tai muu vauva-aiheinen keskustelu)

99% miehistä: jaahas, onneksi olkoon. (Ja siirrytään muihin aiheisiin). Se poikkeava 1 % oli homoystäväni, joka myönsi olevansa minulle kateellinen. Ei siis siitä että olen raskaana vaan siitä, että saan perheen.

My life. Kuva täältä.

Ja mikäpä siinä, hauskahan se on ihmisten raskausajan muisteloita kuunnella. Mutta viikonloppuna yhden ystäväni hehkutus meni itseltäni vähän yli. Tämä kahden lapsen äiti kertoi (noiden alkukommenttien jälkeen) että: Minä sitten RRRRAKASTIN olla raskaana. Ja synnyttää! Voisin olla raskaana ja synnyttää kaiken aikaa!

Okei, ehkä joku kokee noinkin. Itse kyllä pidän normaalitilassa esiintyvistä sievistä tisseistäni (nyt ne ovat kasvamassa kohti tuotantolaitoskokoa ja ovat mielestäni melkoisen rumat) ja pienestä mahastani (kätevä liikkuessa, ei hylly). Ja siitä ettei pissata kaiken aikaa. Ja siitä että saan juoda sitä ihanaa boolia. Ja siitä ettei minun tarvitse juoksulenkillä kävellä tuon tuostakin siksi, että mahaan alkaa sattua. Ja siitä, että pystyn olemaan 3 tuntia syömättä ilman, että siitä seuraa olotila joka vastaa hidasta kuolemaa. Ja siitä, ettei koko ajan väsyttäisi näin jumalattomasti.

Kyllä, olen onnellinen että olen raskaana. Ja odotan kovasti, että tyyppi tuolta syntyy. Mutta luoja paratkoon jos hehkutan vuoden päästä jollekin, että tämä oli elämäni parasta aikaa, niin olen unohtanut todellisuuden. Onneksi se on kirjattu tänne blogiini muistinmenetyksen varalta.

Oletteko te olleet onnellisimmillanne raskaana ollessanne?