Juhlimassa

Lauantaina vietettiin hyvän ystäväni valmistujaisia, ja sinne piti suunnata mekkokaupan kautta. Tiedä johtuuko viikon all-inclusive-sapuskoista vai lapsen kasvamisesta mutta maha on paisunut viikossa ihan järjettömästi. Eli ei toivoakaan että vanhat koltut menisivät päälle.

Luojalle kiitos a-linjaisten mekkojen suosiosta, minäkin löysin bilekolttuni mammavaateosaston sijaan Spiritstoresta. Etukäteen ajattelin, että haluan värikkään mekon – kun kerrankin on väriä nahassa. Ja tällainen löytyi:

Hpmph, myönnetääköön että lookki oli aika erilainen tämän mahan kanssa ja kylmä yö vaati seuraksi legginsit, mutta lopputulos oli silti kiva! Tuunasin mekkoa vielä leveällä korallinvärisellä silkkinauhalla tuohon kankaiden saumakohtaan sijoitettuna.

Iltaan kuului ystävien näkemistä, hyvää ruokaa (johon saattoi keskittyä 100 % kun ei tarvinnut miettiä sitä juomapuolta) ja lopuksi painuttiin ihan baariin asti. Viihdyin sielläkin mainiosti, mutta kamala pissahätä ja kahdenkymmenen metrin jonot baarin vessaan (ja vielä siinä kaikkein ahtaimmassa käytävässä humalaisten tuupittavana -ei kiitos) saivat minut lähtemään kotiin yhden jälkeen.

Lisäksi tapasin erään pariskunnan, jolla on tulossa tyttövauva melkolailla samoihin aikoihin kuin Pojankin on määrä syntyä. Vauvajutusteluksihan se sitten meni. Sain myös kovasti pohtimisen aihetta tuohon työmotivaatioon liittyen (joka näin loman jälkeen on kröh, aika alhaisissa lukemissa). Tämä toinen tuleva äiti oli nimittäin ammatiltaan lastentarhanopettaja, ja joutunut jo viime viikolla (rv 24) sairauslomalle supistelujen ja paikkojen aukeamisen vuoksi. Siis joo, saikkuhan kuulostaa ajatuksena kivalta: laittaa kotia, kiertää kirppareita, nauttia kevätauringosta. Ai että ei? Ai että pitää vaan olla rauhassa, ei saa kävellä, ei nostella eikä rehkiä. No joo, ei houkuta enää. Ja etenkin jos tuota jatkuu vielä yli kolme kuukautta!

Tänä aamuna tulin siis kiltisti töihin ja olin tyytyväinen siitä, että illalla pääsen pumppiin rehkimään. Mielummin näin!