”Eikö vieläkään?”

Tämä jokojokojoko-kysely alkaa saada jo hauskoja piirteitä. Vähintään kerran illassa puhelin tai facebook piippaa, ja joku ystävä/tuttava/isovanhempi on saanut sellaisen tunteen että nyt taatusti jotain tapahtuu. Tänä aamuna äitini soitti, he olivat lähteneet sukuloimaan Etelä-Suomeen mutta hän vakuutti, että heti kun pääsen sairaalasta niin he hyppäävät autoon ja ajavat katsomaan lasta. ”Ja muista sitten laittaa viesti kun olet lähdössä laitokselle.”

Pitäisiköhän siitä tehdä joku hätäkeskusilmoitus? Sellainen radiokuulutus?

Eilen illalla ajattelin jo hetken, että pitikö tässä alkaa tekemään lähtöä. Koko illan supisteli, ja yleensä se lakkaa nukkumaan mennessä mutta ei, jatkui vain. Nukahdin aina hetken, heräsin sitten supistuksiin ja nukuin taas. Väsytti ihan liikaa että olisin jaksanut alkaa niitä kellotella, ja ajattelin että ”no jos ne kerta käy niin kamalan kipeää niin kai minä herään sitten pakostakin kun ne kunnolla alkaa”. Ja rauhoittuivathan ne, taas yksi aamu yhtenä kappaleena.

Jotta minulla ei olisi liikaa aikaa miettiä sitä, milloin se mokoma aikoo tulla ulos, olen suunnitellut joka päivälle aktiviteetteja. Tänään lähden tallille ja illalla menemme sirkukseen. Huomenna on neuvola ja viikonloppuna mökkeilyä. Aika ei tunnu ollenkaan niin pitkältä, kun on kivoja juttuja mitä odottaa seuraavanakin päivänä. Silti, tämä helteiden takaisintulo saa olon kyllä aika tuskaiseksi, eli VOISIT TULLA JO! (Se siitä tasapainoisesta loppuodotuksesta!)