Erilaiset sunnuntaiaamut
Sunnuntaiaamuna heräsin siihen, että mua potkittiin. Sisäisesti. No totesin että johan tässä nälkä alkaa ollakin, ja kömmin ylös kahdeksan jäljestä. Istuin tyytyväisenä tietokoneella ihmettelemässä naamakirjan tapahtumia kaakaomuki toisessa ja voileipä toisessa kädessä, kun eräs ystäväni alkoi huudella tsätissä.
”Soita kiltti mun puhelimeen. Siis että kuka siihen vastaa. Se on hukassa”, ystävä pyysi.
No minä soittamaan. Kukaan ei vastaa. Kyselin vähän taustatietoja.
”Oltiin eilen baarissa ja nyt on kaikki hukassa. Laukku, puhelin, lompakko. Tulin ehkä yöllä taksilla kotiin”, ystävä kertoi. Syynä muistamattomuuteen olivat avokätisesti tarjoillut shotit, joita oli nautittu riitävissä määrin (ja tähän väliin, ystäväni on yli 30-vuotias eronnut nainen, ei mikään teini – sattuuhan näitä!).
Tuli elävästi mieleen ajat jostain 7 vuoden takaa, kun heräilimme erään toisen ystäväni kanssa jostain jatkopaikan sohvalta. Ystäväni sai silmänsä auki ja totesi sirkeänä:
”Huomenta. Mis mää oon ja mis mun laukku on?”
Toistaiseksi viimeiseksi jäänyt drinkkini. Olimme syksyllä lomalla Portugalissa, ja viimeisen illan kunniaksi hotellin viihtyisässä aulabaarissa join tämän täydellisesti sekoitetun mojiton. Toki en vielä tuolloin tiennyt, että tämän jälkeen ollaankin x kuukautta ilman drinkittelyä, olisin ehkä tilannut pari lisää!
Mutta takaisin sunnuntaiaamuun:
”Apuaaah mie kuolen, voinkohan lähteä jo autolla käymään taksikopilla etsimässä sitä laukkua?”
Tuohon totesin, että et voi, olet aivan varmasti vielä kännissä. Että paras olisi, jos menisit nukkumaan pariksi tunniksi, luultavinta on että laukku ja muut ovat joko ystävällä tallessa tai poliisilaitoksella tai taksikopilla, josta ne kyllä löytää myöhemminkin. Tiedän kuitenkin, että helpommin sanottu kun tehty, ahdistus kamojen katoamisesta hirveässä krapulassa tekee olosta suhteellisen sietämättömän. Olin yhtäkkiä hyvin onnellinen siinä sohvalla köllöttäessäni.
”Siis miten mä taas vedin näin överit. Viimeks tämmönen keikka oli Tapaninpäivänä”, ystäväni voihki.
Hmmm. Piti oikein alkaa miettimään, että milloin viimeksi olisin vetänyt kunnon överikännit. Siis riehakkaita bileitähän olen kyllä elämässäni juhlinut runsaasti, mutta viime aikoina (siis jo ennen raskautta) homma alkoi rajoittua siihen, että juhlimaan lähdettiin vain HYVÄSTÄ SYYSTÄ. Eli sellaiset ”lähdetään nyt vaan baariin” keikat jäivät vähemmälle. Ja ilmeisesti myös alkoholin nauttiminen, sillä muistan että edellinen hirvittävä krapula minulla on ollut kesällä 2011.
Raskauteni aikana minulla on tehnyt eniten mieli valkoviiniä. Tämäkin melkein pään kokoinen jättilasillinen Portugalin auringossa on hyvin muistissa. Ja hintaa oli 2 euroa :P
Ystävänä lähtiessä (kävellen) etsimään omaisuuttaan, pohdiskelin hetken onnellista olotilaani. Minulla on ihana koti, jossa loikoilla sunnuntaiaamuna. Ja ihana mies nukkumassa. Ja ihana koti, jossa voi nautiskella aamupalaa sunnuntaiaamuna ilman krapulaa. Ja ihana tyyppi tuolla mahassa, joka möyrii minut hereille. Pitäisi vaan muistaa olla onnellinen useamminkin!
PS: Lopulta ystäväni hommassa kävi juuri kuten arvasinkin. Hänen tullessaan illalla takaisin kotiinsa oli eteisessä vastassa kaivattu laukku sekä lappu, jossa talonmies kertoi tuoneensa taksikuskin tuoman laukun eteiseen. Ja kaikki tavarat (mukaanlukien 350 e kasvovoide, jonka ystäväni oli saanut lahjaksi ja joka oli jostain syystä jäänyt laukkuun) olivat tallessa.