Koukussa Kaapoon?

Tämä hyvin epätarkka tilannekuva esittää Kaapoa tuijottavaa ruokailijaa.

Ihanan kakkakuvan lisäksi mieheni raportoi eilen myös siitä, ettei poikamme suostu syömään ilman Kaapoa. Siis sitäärsyttävää tv-sarjaa, jonka voimalla meillä on kyllä hankalina iltoina useinmiten puurot suuhun lapettu. Havahduin siihen, että sama meno oli edellisiltana: jos esitys katkesi, poika napsautti suun kiinni ja huuto alkoi.

No näinhän se homma ei saa mennä, ja niinpä iltapuurojen aikaan pädit ja läppärit jätettiin kiinni ja alettiin lapioida ruokaa suuhun ihan äidin ja isän seurassa. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen oli helvetti irti: huutoitkua, jos yritit lusikkaa tuoda lähellekään niin kädet suun eteen ja raivoisaa huutoa.

Kohtaus kesti puoli tuntia, lapsi piti ottaa syliin kun itku oli aivan lohdutonta. Ajattelin jo että ei jumalauta, poikamme on kyllä pahassa Kaapo-koukussa ja että seuraakohan tästä jotain traumoja. Saako Kaapo-koukkuun jotain vieroitushoitoa? Subutexiä?

Puurolautasen näkeminen aiheutti edelleen huutoa mutta kun keksin tarjota weetabixiä niin se upposi. Aloin laskeskella että hmm, kylmä käy, kuuma ei ja kurkkasin pojan suuhun.

Ikenet pullottivat todella kipeän näköisinä eli poskihampaita on tulossa. Tyhmä äiti, miksen tuota taas tajunnut?

Sori vaan, Kaapo. Oot ihan hyvä tyyppi.