Pojanköllykkä se siellä vilkuttelee
Heippa vaan sanoi 463 grammainen pojanmötky rv 21+2
Tänään oli siis rakenneultra ja hyvältähän siellä näytti. Kaksi kättä, kaksi jalkaa ja tarvittava määrä muitakin ruumiinosia (eikä häntää eikä sarvia). Kokemuksena oli kyllä varsin erilainen kun edellinen, sairaanhoitajan tekemä ultraus. Lääkäri selvästi etsi sen, mitä piti etsiä, muisti meillekin kyllä sanoa että tuossa näkyy nyt munuaiset (ja me nyökyteltiin vaikka ruudussa näkyi maallikon mielestä vaan epämääräistä mustaa) mutta ei jäänyt fiilistelemään sen kummemmin.
Hauskin kohta oli ilman muuta se, kun lääkäri kysyi haluammeko tietää lapsen sukupuolen.
”Joo, kyllä me halutaan.”
Lääkäri zoomaa kuvaa ja kysyy puolittain ironisesti että:
”No tässä ei varmaan teidänkään mielestä ole mitään epäselvää?”
Ei ollut. Ei ollut kaino meidän poika, pili näkyi kyllä ihan selvästi, jopa maallikolle.
Hyvin olin kuulemma syötänyt poikaa, oli keskimääräisen kasvukäyrän yläpuolella ja tämänhetkisen koon mukaan laskettu aika olisikin jo viikkoa aiemmin (vaikka tässä vaiheessa sitä ei enää papereihin muuteta). Etenkin pää oli iso, sen lääkäri mittasi muutamaan kertaan ja syykin selvisi kun käyriä katseltiin, pään mitta oli jo yläkäyrällä kun muut arvot olivat siinä keski- ja yläkäyrän välissä.
Sanoin heti että sillä on isänsä pää, Puolisolla nimittäin ON iso pää. Thaimaan lomamatkalla oli tuskan takana löytää herralle sopiva hellehattu, kaikissa kojuissa myyjät vaan pudistelivat surullisina päätään että ”too big head!”.
Samalla saan ilmeisesti unohtaa haaveet pienen ja siron vauvan maailmaan puskemisesta. Huh sentään, kaikkeen sitä ihminen alkaakin 🙂
