Ystävälläni oli viikonloppuna nettitreffit. Kirjoittelin jo aiemmin saman ystävän treffikokemuksista ja nettitreffailun vaikeudesta yleensä täällä. Uusimmat treffit olivat siis sunnuntaina, ja tällä kertaa vastassa oli positiivinen yllätys.

Etukäteistietona ystävälläni oli, että treffikumppani on 33-vuotias mies, jolla on koira. Juttu oli luistanut mukavasti jo viikon verran netissä. Treffejä sovittaessa mies antoi koko nimensä, jonka googlattuaan ystäväni oli innoissaan: mies toimi ensihoitajana, josta terveydenhoitoalalla tomiva ystäväni oli mielissään. Treffit sovittiin kahvilaan.

Sarjis täältä.

No, treffikahvilaan oli astellut komea palomies, ja ystäväni oli omien sanojensa mukaan jäätynyt melko pahasti. Juttua oli kuitenkin riittänyt liki pari tuntia, jonka jälkeen tiet erosivat ”oli kiva tavata”-tyyliin. Tämä on käsittääkseni aika yleistä nettitreffeillä, yhteyttä otetaan sitten uudelleen nettiprofiilin kautta jos kiinnostaa. No ystävääni kiinnosti ja hän ilmaisi sen vielä samana iltana. Seuraavana päivänä mies ystäväni pettymykseksi vastasi, että häntä ei ollut napannut.

Tästä päästäänkin ulkonäköasiaan. Komea, selvästi paljon kuntoilua harrastava mies ja naisten ihannoimassa ammatissa. Deittikumppanina ystäväni, joka on ylipainoinen. Minulle tai muille hänet tunteville ylipaino ei millään tavalla ole se häntä määrittävä asia, vaan ihana, iloinen ja eloisa luonne. Ulkonäköä kuvailisin sanoilla sievä, hyvin pukeutuva ja sporttinen. Sillä ystäväni on kyllä urheilullinen ja pukeutuu sen mukaan, vaikka ylipainoa onkin. Joka tapauksessa parin ”ulkonäköindeksi” oli epätasapainossa.

Sarjis täältä.

Nettitreffien idea on siinä, että netin kautta samaa haluavan (treffiseuraa, seurustelua, vakikumppania) kumppanin löytää paitsi vähällä vaivalla, mutta myös se, että tähän tutustuu ilman ulkonäköpaineita. Eli jos kiinnostut toden teolla jonkun ihmisen ajatusmaailmasta ja koette olevanne ”samaa puuta”, ei ulkonäköasia olekaan niin merkityksellinen.

Ei muuten mene noin, ei tässä maailmassa.

Kylmä tosiasia on, että ainakin alle 35-vuotiaiden suomalaisten maailmassa suurin osa pariskunnista on ”samaa ulkonäköluokkaa”. Eli ylipainoiset ja nörtit löytävät seuraa kaltaisistaan, tavikset taviksista, sporttiset samanlaisista ja mallit, missit yms omasta luokastaan. Toki ulkonäkö ei ole ainoa kriteeri, kun vatvoin tätä asiaa Puolisolleni, hän huomautti viisaasti että: ”Kyllä, pariskunnat ovat yleensä keskenään yhtä hyvännäköisiä. Niin se parinvalinta toimii. Paitsi, jos toisella on bonusominaisuuksia: rahaa tai asemaa. Niillä voi kompensoida ulkonäköä.”

Ulkonäön merkitys vähenee kun ikää tulee lisää. Ja kyllä, aina on olemassa myös niitä poikkeuksia, jotka jo nuorena näkevät sen sisäisen kauneuden ulkoisen sijaan. Runsain määrin on myös pariskuntia, jotka ovat joskus 15 vuotta sitten olleet ”samalla tasolla” mutta eletty elämä on saattanut muovata toista puoliskoa toiseen ja toista toiseen suuntaan. Siinä vaiheessa ulkonäöllä ei enää kuitenkaan ole niin suurta merkitystä, sillä kiinnipitävät voimat ovat jo yhteisissä vuosissa. Mutta edelleen, jos katsotte vaikkapa ilmaisjakelulehtien parinhakuilmoituksia, niissäkin mainitaan ulkonäkö: ”55-vuotias savuton urheilullinen 185/80 mies etsii lenkkeily- ja tanssikaveria. En käytä alkoa.” Eli muuttuuko mikään sittenkään?

Kuinka tärkeä kumppanisi ulkonäkö oli sinulle? Voiko mies olla liian komea (sinulle)?