Aamun uutisvirrasta hyppäsi silmiini otsikko : naisen pätkätyö viivästyttää esikoislasta (juttu on luettavissa ainakin täältä). Hanna Sutelan väitöstutkimuksessa on siis käynyt ilmi, että suomalaisnaisten määräaikaisten työsuhteiden runsas määrä vaikuttaa jo ensisynnyttäjien keski-ikään. Pätkätyöläisten esikoiset syntyvät noin vuotta myöhemmin kuin vakituisessa työssä olevilla.

Aloin miettiä, että kuinka moni naispuolisista ystävistäni on tälläkin hetkellä pätkätöissä. Aika moni. Entä kuinka moni mies? Eipä niin moni, mutta on heitäkin.

Pätkätyön vastaista propagandaa Pamilta. Kuva täältä

Määräaikaisuus on tämän ajan kirosana. Kun aikanaan tein töitä toimittajana, ehti minulla olla 1 vuoden ja 3 kk aikana toistakymmentä työsuhdetta. Ja olin siis töissä koko tuon ajan yhtäjaksoisesti. Miksi? No kun talossa on käyty yyteet. Ei palkata ketään, vaan palkataan ainoastaan sairaslomien tilalle tai jollain muulla ihme syyllä. Kun jonkun ne työt on kuitenkin tehtävä.

No mitä tästä seurasi? Suunnaton stressi, koskaan ei voinut tietää seuraavasta kuukaudesta. Että jatkuuko ne työt. Jos olisin tuolloin ollut hankkimassa omaa asuntoa (ikää oli kuitenkin jo liki 30 vuotta), olisin ollut pankin näkökulmasta aika epäluotettava lainan takaisinmaksaja. Lomamatkoja ei uskaltanut suunnitella, kun piti aina olla rahaa varalla jos työt vaikka loppuvatkin. Niitä pitempiä (jopa puolen vuoden mittaisia, wow) sijaisuuksia oli kärkkymässä viisi-kuusi jo vuosia samassa pätkätyöjonossa roikkunutta hyvää toimittajaa.

Ja tämä oli ja on yhä monen akateemisesti koulutetun nuoren naisen todellisuutta.

Ai että lapsia tuohon saumaan?

Kyllä niitäkin oli, jotka sen tekivät. Päättelivät että tänne pätkäjonon jatkoksi pääsee takaisin oli lapsi tai ei. Itse ajattelin, että lasta suunniteltaessa pitäisi olla jonkinlaiset vakiintuneet olosuhteet. Työ on yksi, muttei ainoa niistä, yhtä tärkeitä ovat asunto, kumppani ja muut viihtymiseen ja onnellisuuteen vaikuttavat seikat. Ja ne eivät tuolloin olleet kohdillaan.

Tuosta oravanpyörästä hyppäsin paljon matalapalkkaisempaan hommaan, vaikkakin työ oli vakituinen. Kaksi vuotta sitä sorttia riitti, kyllä työstä pitää kuitenkin saada käypä korvaus. Töissäkäynti vituttaa aina vakiomäärän, joten mielestäni on kohtuullista että siitä edes saa kunnon palkkaa! Elämäntapaintiaanit ja muut ”tekisin työtäni vaikken saisi palkkaa”-tyypit ovat erikseen, minä vaadin järkevää liksaa siitä, että uhraan aikaani työnteolle.

Vakituinen työsuhdekaan ei siis saanut minua tekemään lapsia, vaikka oikeastaan mahassa kypsyvä tyyppi sai alkunsa tuon työsuhteen aikana. Sekä pätkätyön että vakituisen työn nähneenä sanoisin, etten enää lähtisi alle vuoden mittaisiin työsuhteisiin. Nykyinen työsuhteeni kesto on kaksi vuotta, josta ehdin olla töissä 7 kk ennen äitiyslomalle jäämistä. Ja tässä kohtaa täytyy kiittää taivasta, sillä tällä työssäoloajalla ehdin pompsauttaa äitiyspäivärahan huomattavasti parempiin lukemiin kuin mitä se edellisen palkkani aikana olisi ollut. Vaikka tätä ei mitenkään laskelmoitu, eikä laskettu.

Pätkätyöt saivat siis ainakin minut välttämään raskautta, mutta vakituinen työ ei silti saanut minua samantien äitiyslomalle. Nyt jään äitiyslomalle sekavissa mietteissä, periaatteessa ehtisin vielä tehdä pätkän tähän projektiin vuoden äitiysloman jälkeen, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, haluanko tulla silloin takaisin töihin.

Sen näkee sitten.

Vielä lainaus tutkimuksesta:

”Sutela tutki Tilastokeskuksen aineistolla sitä, mikä oli määräaikaisen työn yhteys 20–44-vuotiaiden naisen ja miesten perheellistymiseen vuosina 1984-2008. Nykyisin naiset saavat Suomessa esikoisensa keskimäärin 28,4 vuoden iässä, miehet pari vuotta vanhempina.

Suomessa naisten määräaikaiset työsuhteet ovat paljon yleisempiä kuin miesten. Maassamme tehdään niin ikään enemmän pätkätöitä kuin monessa muussa Euroopan maassa.”

Miksi naisten pätkätyöt ovat yleisempiä kuin miesten? Oletko sinä ollut pätkätöissä?