Harrastussyksy käynnistyy

Tällä hetkellä äidin omat harrastukset ovat satunnaisia juoksulenkkejä (pojan mentyä nukkumaan) ja tallille karkaamisia lukuunottamatta nollissa, mutta poika kuitenkin harrastaa. Vauvauinti (vai onko sekin jo taaperouintia?) alkoi jo pari viikkoa sitten ja on edelleen mukulan mielestä ihan parasta. 

Tänään aloitamme uuden lajin, vauva-äititanssin. Mietiskelin mukavaa yhteistä harrastusta muskarin lisäksi, ja erilaisia tansseja on sekä ihan jumppaklubeilla että useammalla tanssiseuralla. Onnekseni olen töissä kulttuurialan oppilaitoksessa, jossa koulutetaan myös tanssinopettajia. Niinpä pikainen gallup ruokatunnilla selvitti parhaat opettajat, ja tänään päästään testaamaan miten meillä tanssista hurmaannutaan.

Ensi viikolla alkaa lisäksi muskari, josta mulla ei ole kovin kauheita odotuksia. Vauvanahan kävimme yhden muskarikurssin, mutta opettaja oli jotenkin niin hommaan kyllästyneen oloinen että vaihdoimme vauvasirkusteluun. Toivottavasti uudessa muskariryhmässä on virkeämpi meno!

Vielä vinkki viitonen uimahommia harrastaville. Olin nimittäin ihan paiseessa siitä, miten pojan voi laskea hetkeksikään maahan uimahallilla nyt kun se kävelee. Kun lattia on liukas ja kohta on pää halki kun liukastuu. Ekalla uimakerralla havaitsin yhdellä taaperolla jalassaan tossut, ja kävin heti utelemassa toimivuutta ja merkkiä. Nyt meillä on samanlaiset ja kyllä toimivat, eihän ne toki 100 % pitäväksi sitä liukasta kaakelia tee mutta helpottavat kävelyä kuitenkin. Tossujen merkki on Imse Vimse ja niitä löytyy useammastakin lasten verkkokaupasta (ja huuto.netistä käytettynä). Hintaa uusilla tossuilla taisi olal himpan alle 20 euroa.

imsetossut.jpg

Mitä te harrastatte syysiltoina?

Suhteet Oma elämä Mieli

”Kyllä siellä hyvin menee”

Mistä tunnistaa äidin, joka on juuri vienyt lapsensa ensimmäistä viikkoa hoitoon?

– itkuiset silmät

– räplää hysteerisesti kännykkäänsä (”kai ne soittavat jos jotain tulee?”)

– hokee kerta toisensa jälkeen ”kyllä siellä hyvin menee” ja haluaa epätoivoisesti uskoa sen.

– mutta näkee silti silmissään pikkupoikansa joka tarrautui äidin syliin kun äitin piti lähteä töihin. Nyyh.

Onneksi tämä tuntuu olevan yleismaailmallinen äiti-ihmisten oire, eikä merkki mistään ylisuojelemisesta. Jokainen aiheen tiimoilta jututtamani äiti nimittäin on muistanut (riippumatta siitä onko päivästä 30 tai 2 vuotta) sen kamalan hetken kun lapsi itkee ja se pitää jättää hoitopaikkaan ja lähteä töihin.

On taas tänä aamuna käynyt mielessä että jos alkais työttömäksi/hipiksi/kotiäidiksi/younameit kunhan ei tarvisi lähteä aamulla ja viedä lastaan hoitoon.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe