Hautausmaathan ovat tunnetusti täynnä korvaamattomia ihmisiä ja yleisesti inhoan ihmisiä jotka pyrkivät tekemään itsestään sellaisia. Mutta on se vaan todettava: kyllä se näkyy jos äiti ei jaksa.

Viime viikko meni unikoulun ja flunssan aiheuttamassa väsymyskombinaatiossa eli nukuin aika minuutilleen silloin kun lapsikin. Öisin valvotti hakkaava yskä (johon se lapsiriepukin aina heräsi eli oli tuplainhottavaa) ja päivisinkin olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Mies sairastui samaan tautiin ja niistimme molemmat kilpaa ja joimme hunajateetä litratolkulla. Poika pysyi onneksi terveenä ja olikin ainoa pirteä ja hyväntuulinen perheenjäsen.

Sirkuskerholainen mielissään. Onneksi flunssa kiersi pojan tällä kertaa. 

Mulla flunssa meni poskionteloihin ja sain antibiootit eli pikkuhiljaa olo alkaa kohentua. Ulkona on ihana sää ja kevätaurinko paljastaa armotta puolentoista viikon lepäilyn: huusholli on kun hävityksen kauhistus. Fyysisen sekasorron lisäksi myös moni muu asia on hoitamatta, mm isäkuukausi edelleen hakematta (rukoilen tässä vaiheessa että kela ei ole hiiirveän nipotarkka siitä kahden kuukauden etukäteishakuajasta), laskut maksamatta ja ihan kaikki tuollaiset juoksevat asiat hoitamatta. Kun niihin ei vaan ole ollut energiaa, paranemisen lisäksi kaikki on mennyt tämän pesueen ruokkimiseen ja edes summittaiseen taloudenhoitoon.

Kyllä siinä mieleen hiipii että jos tällainen lamaannus olisi pysyvämpää sorttia niin aika kurjalle tolalle saisi asiat ihan jo kuukaudessa.