Alkuviikosta lähdimme muksun kanssa lentokoneella kohti ruuhka-Suomea. Matkan tarkoitus on käydä moikkaamassa minun isovanhempiani, joita tulee nähtyä aivan luvattoman harvoin ja let’s face it: eivät he enää nuorru kun 85 alkaa lähestyä mittarissa. Lapsenlapsenlapsi on heille ensimmäinen ja sehän on näytille saatava.

Matkustan siis muksun kanssa kotimaassa alle viikon mittaisen matkan. Ennen moinen matka ei olisi juuri päänvaivaa aiheuttanut: parit farkut, mukavia vaatteita ja ehkä lenkkikamppeet laukkuun edellisenä iltana. Nyt matkalaukku pursosi tavaraa, enimmäkseen juniorin mutta kyllä omassakin asuvarastossa on otettava huomioon jatkuva (ja todennäköinen) sotkeentumisen mahdollisuus. Vaunut saimme onneksi lainaan paikan päältä, joten mukanani lentokentällä oli yksi matkalaukku, turvakaukalo, lapsi rintarepussa ja selkäpuolella iso reppu jossa oli kaikki mahdollinen mitä lennolla voidaan tarvita. Kaikki muut menivät sujuvasti läpi turvatarkastuksesta mutta nenäsumutepulloa piti näyttää kolmelle eri masiinalle ennenkuin hyväksyntä tuli. Meinasin jo hermostua että merivesi tuskin saa aikaan suurta damagea koneessa mutta jos nuhaiselle pojalle ei saada sitä sieraimeen ennen lentoa niin voi äänisaaste nousta arvaamattomaksi.

Vellipullo pelasti automatkan, meinasi alkaa jo kiukuttaa.

Lento meni onneksi sujuvasti ilman itkuja, mutta Helsinki-Vantaalla hakijoita odotellessani minulla oli aikaa katsella ympärilleni. Ja peiliin vilkaisemattakin se aiheutti pienimuotoisen kompleksin.

Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka matkustavat tyylikkäästi. Tiedättehän, kymmenen tunnin lennon jälkeen he pistävät korkkarit jalkaan ja näyttävät rypistymättömine asuineen ihan yhtä freeseiltä kuin koneeseen noustessaan. Matkatavaraa on vähän ja kaikki tuntuu löytyvän helposti pikkulaukusta. Kun taas sinä nouset ryppyisissä ja nuhjaisissa vaatteissa tukka hapsottaen keräilemään ne kadonneet tennarisi edellä istuvan penkin alta. Ja jos tarvitset jotain kesken lennon, uhkaat tappaa laitimmaisena istuvan matkustajan tiputtamalla megakokoisen repun hänen päähänsä.

Voin kertoa ettei lapsen kanssa matkustaminen ainakaan edistä matkustuseleganssiani. Nyt pitää ajatella, että vaatteet sopivat imetykseen, rintarepun kantamiseen, kestävät kuola-ja sosetahrat ja ovat vielä talvisiin olosuhteisiin sopivat. Ja kyllä, ainakaan minä en tässä varustuksessa onnistunut näyttämään hyvältä. No jaa, ehkä se aamuhässäkässä tehty pikameikki ja se kuuluisa äitikampaus eli hiussuttura eivät lisänneet tyylikkyyttä mainittavasti.

Huvitti myös tuo lentoyhtiön istumajärjestely. Istuimme pojan kanssa ikkunapaikalla ja vieressä oli tyhjä paikka (johon tietysti levittäydyimme välittömästi). Käytäväpaikalla istui nuori nainen, jonka laskettu aika oli kuuden viikon päästä. Liekkö oli ajateltu että jos se kakara huutaa niin vieressä on sellainen matkustaja, joka kohta kuulee samanlaista rääkymistä kotonakin -voi totutella jo vähän etukäteen 🙂

Onko teillä hyviä konsteja tyylikkääseen matkustamiseen?