Teinkö mää jotain vai mikä se oli?

Meillä on nukuttu jo viikon ajan tosi huonosti. Poika herää noin kahden tunnin välein, ähisee, potkii ja pieree ja yleensä herää siihen. Ei ole nälkäinen, tissiä tarvitaan lähinnä unen uudelleen saamiseksi. Voitte uskoa että jo hyvään eli 5-6 tunnin yhtäjaksoisiin yöuniin tottunut äiti on vähän väsynyt…

Ajattelin että no sillä nyt on ilmaa mahassa ja syötin taas Cuplatonia ja röyhtäytin huolella. Ei auta. Otin viereen nukkumaan, jonka jälkeen ne vähätkin yöunet ovat olleet hyvin hikisiä, sekä äidin että pojan mielestä. Päivälläkään ei nukuttu kuin just tunnin päikkäreitä.

Onneksi poika on kuitenkin pysynyt hyväntuulisena eikä unen vähyys ole hänen hymyään vienyt. Mietin yksi yö kun poikaa ei ollenkaan väsyttänyt ja hän energisenä potki ja jutteli kello 04 meidän välissämme, että parempi näinkin kun että huutaisi.

No, viime yönä poika sitten nukkui klo 21.30-03 välisen ajan. Äiti ei nukkunut yhtä hyvin, vaan heräsi totutusti joka ähinään, valmiina ottamaan pojan sängystä ja lohduttamaan kun uni loppui. Vaan eipä loppunut. Kolmen jälkeen kunnon syöttö (tissit olivat räjähtämispisteessä) ja uudelleen unille, tällä kertaa kuuteen asti. Nyt se nukkuu jo kahden tunnin aamupäivä-unia.

Olen hyyyyvin tyytyväinen tilanteeseen, mutta olis vaan kiva tietää että mitä oikein tapahtu? Että mitä mää tein? Vai teinkö mitään? Vai oliko se täyskuu? Vai joku vaihe?

wp_20131021_008.jpg

Aurinkoinen katkonukkuja

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Hyvä olo

Nutty professor passikuvassa

Maanantaiaamuna äiti vääntäytyi sängystä ylös niin että istui kello kahdeksan terävänä tietokoneella. Kasilta nimittäin alkoi ilmoittautuminen syksyn vauvauinteihin, ja sinne kun on moni muukin haluamassa niin piti olla ajoissa. Samana päivänä puoliltapäivin äiti tökötti taas koneella ja ilmoitti pojan muskariin. Tästä se nyt sitten alkaa, harrastuksiin kuskaaminen…

Iltapäivällä oli vielä ohjelmassa yksi etappi, nimittäin passikuva. Sitä joulukuista matkaa vartenhan pojalle pitää hankkia oma passi. Passikuvanottotilanne oli kyllä niin mahtava että siitä olisi pitänyt saada kuva. Autoon nukahtanut ja unenpöpperöisenä ylös kiskottu poika istutettiin sellaiselle pallille jonka takana on valkokangas. Minä pidän kiinni toisesta käsivarresta ja Puoliso toisesta ja pojan edessä on sellainen heijastava foliokiekko ettei kasvoille tule varjoja. Nuori tyttö räpsi kuvia, välillä poikaa piti siirtää lähemmäs taustaa kun valoja ei oltu säädetty aivan tälle korkeudelle. Lopulta tyttö näytti kuvaa ja totesi turhautuneena että ”ei sille tämän kummempaa ilmettä taida saada”. Me repesimme Puolison kanssa nauruun ja sanoimme että ihan hyvä on, tulosta ulos vaan.

wp_20131014_002.jpg

Päästäisitkö tämän näköisen kaverin maahan? 😀

Ensi viikoksi on sitten varattu käynti poliisiasemalle että saadaan passioperaatio saatettua loppuun asti. Kiva nähdä nykiikö virkailijan naama kun näkee tämän kuvan…

Suhteet Oma elämä Liikunta