Alapään asioita

Jälkitarkastuksessa lääkäri kyseli ehkäisyn tarpeesta. Kerroin että kyllähän sitä on: toinen lapsi ei todellakaan ole suunnitteilla heti perään. No, silloin imettävän ehkäisymahdollisuudet ovat kuulemma minipillerit, kierukka tai kortsu. Joista tuo kierukka ei kuitenkaan ollut suositeltava, koska toinen lapsi on teoreettisessa harkinnassa parin vuoden sisään.

Olen käyttänyt erilaisia yhdistelmäpillereitä 15-vuotiaasta saakka eikä minulla ole koskaan ollut ongelmia minkään merkin kanssa. Viimeiset pari vuotta käytössä on ollut ehkäisyrengas, ihan vaan helppouden vuoksi. Niinpä arvelin, että minipilleriä huiviin vaan.

Doh.Viikon cerazetten käytön jälkeen alkoi tiputteluvuoto, mullahan ei imetyksen vuoksi ollu vielä menkkoja tullutkaan. Ja sen jälkeen sitä iloa on riittänyt joka päivä. Hiustenlähtö on lisääntynyt ja limakalvot on tosi kuivat. Eniten mua kuitenkin tympäisee haluttomuus seksin suhteen. Olen aina ollut seksuaalinen ihminen eikä mulla ole kyllä koskaan aikuisiällä ollut tällaista oloa että ”Joo jos kateltais vaikka joulun jälkeen…tai joskus ”

Ärsyyntyneenä googlasin kyseisen valmisteen ja kohtalotovereita tuntui löytyvän joka keskustelupalstalta. Harvemmassa oli heitä joille minipillerit sopisivat. Kyllähän se on varsin tehokas ehkäisykeino, jos sellaista nyt edes tarvitaan jatkuvan tiputtelun, saharamaisen kuivuuden ja haluttomuuden jälkeen…

Taidan nakata mäkeen koko pillerit. Kai se on otettava ne äitiyspakkauksen kumit käyttöön.

Miten teillä ehkäistiin imetysaikana?

Suhteet Oma elämä Seksi

Matkalle naperon kanssa

Olen koko syksyn mankunut Puolisolta, että varataan matka johonkin. Olemme koko yhdessäoloaikamme matkustelleet pari kertaa vuodessa ulkomaille, ja nyt on tuntunut oudolta kun seuraavaa reissua ei ole ollut varattuna. 

Lopullinen niitti matkan varaamiseen oli miehen marraskuulle sattuva, ulkomaille suuntautuva kahden viikon työreissu. 

”Mulla pitää olla jotain mitä odottaa, kun olen kaksi viikkoa lapsen kanssa kahden”, vetosin ja sain tahtoni periksi.

Entäs kohde? Me molemmat haluaisimme kovasti matkustaa taas Thaimaahan. Kuitenkin sekä tolkuttoman pitkä lento että kuumuus saivat meidät miettimään jotain vähän helpompaa lomakohdetta – ainakin näin ensimmäisellä kerralla. Plussaa olisi, jos lennot lähtisivät suoraan kotikentältämme eli Helsingin välilasku jäisi pois. 

Kyllä, yllätys yllätys kohteemme on (jälleen) Kanarian saaret. Syitä?

– Joulukuun oikein sopiva, Suomen kesää vastaava lämpötila

– Siisteys, helppous, suora lento, hyvät hotellit. Paikan päällä toimiva ja edullinen paikallisliikenne ja helppokulkuisuus vaunuja ajatellen.

Silti vältimme pahimpia turistirysiä ja kohteemme on Teneriffan pääkaupunki Santa Cruz. Ei siis se turistirannikko vaan kaupunki, jossa saa käveleskellä rauhassa ilman että sinulle tyrkytetään feikki-aurinkolaseja, crazy partyboat -risteilyjä tai rumia t-paitoja. Viime joulunahan lomailimme Gran Canarialla ja silloinkin kohteena oli saaren eteläosan hotellikaupunkien sijaan Las Palmas, jota voin suositella lämpimästi!

wp_20131004_001.jpg

Kiitos reissun isovanhempien luo meillä on uusia, kivoja vaatteita. Tässä Marimekon body ja Me Toon haaremihousut. Ai niin apua, sehän pitääostaa matkalle lyhythihaisia keskellä talvea!

Nyt kaipaisinkin kanssaäitien neuvoja matkaa varten. Ihan ensimmäisenä mieleen tulee tuo vaunudilemma. Sen verran moni kaverini on kertonut vaunujen hajonneen lentokenttälastauksen seurauksena, että ajattelin ostaa mukaan jotkut kevyemmän kaliiberin vaunut, sekä tietysti kantorepun. Poikahan on matkan aikaan 4 kk eli istuminen ei vielä taida olla ajankohtaista. Olisiko suosituksia?

Vinkkejä vauvan kanssa matkailuun, ja etenkin kulkupeleihin otetaan vastaan!

Suhteet Oma elämä Matkat