Yökylässä

Viime viikonloppuna rakas poikamme vietti siis ensimmäisen yön poissa kotoa mummon ja papan hoivissa. Me Puolison kanssa kävimme katsomassa nyrkkeilyiltaa, syömässä ja vähän pubissakin. Muutama siiderikin upposi pitkästä aikaa. Ilta meni mukavasti ja ehdin jo ajatella että ”kummallista, näinkö helposti tämä ujuttautuminen takaisin huolettoman lapsettomaan baari-elämään kävikin”. Muutama asia kuitenkin esti täydellisen tuuliajolle joutumisen…

1) Tissit. Poika lähti mummolaan seitsemän maissa illalla ja kun tulimme kotiin yhden jälkeen, pumppasin maitoa. En ole ennen moista tehnyt, edellisellä viikolla vaan kokeilin että onnistuu. Maidon määrä oli hämmästyttävä: yöllä pumppasin yhden avent-pullollisen (taitaa olla 120 ml?) täyteen. Aamukahdeksalta heräsin siihen että oli taas pakko pumpata ja tulos oli puolitoista pulloa! Poikamme näköjään syö kun pieni possu…

2) Väsymys. Puolenyön jälkeen sekä minä että Puoliso aloimme haukotella näyttävästi, kun taas muu lapsettomista koostuva seurue alkoi vasta päästä vauhtiin. Tervetuloa, vanhuus…

3) Koti. Kun tulimme kotiin, iski kauhea ikävä. Puolisokin totesi että ”ompa täällä jotenkin…tyhjää”. Enää ei vaan osaisi kuvitella elämää ilman ihanaa lastamme. Onneksi uni kuitenkin tuli ja nukuimme makeasti puoli yhteentoista. Puoli tuntia ja sitten poika olikin taas kotona ja kaikki normaali häsellys palasi.

Ai niin. Entäs se poika, miten yö sujui?

1375925_10202173954653152_1119598379_n.jpg

Näin. Serkkutytön vaaleanpunaiset kissalakanatkaan eivät häirinneet. Normaalisti kerran yössä syömään ja muuten unten mailla.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Ne raskauskilot…

Viimeisellä neuvolakäynnillä heinäkuun lopulla painoin mammuttimaiset 82,5 kg. Olen 167 cm pitkä, ja normaalipainoni on 65 kilon huitteilla, tällöin rasvaprosentti on 23 luokkaa. Keräsin siis raskauteni aikana liki 18 kiloa lisää massaa, tosin heinäkuun helteiden aiheuttama turvotus lienee syy pariin viimeiseen kiloon. Synnytyksen jälkeen järkyttävintä oli, ettei se maha mihinkään hävinnytkään, ensimmäiset viikot näytin kyllä edelleen raskaana olevalta. 

wp_20130710_002.jpg

Olihan sitä…

En käynyt puntarilla kolmeen viikkoon synnytyksen jälkeen, kas kun laitteesta olivat patterit lopussa ja uusien ostamisen muistaminen vei hetken. No kun lahjomaton puntari sitten näytti 72 kiloa, oli aika pohtia että haluanko alkaa uusimaan vaatevarastoni vai lopetanko sen makean mässäämisen. On helppo syyttää sokerinhimosta valvomisen aiheuttamaa väsymystä, mutta ainakin minulla se on aina ollut pysyvä olotila. Olen aina tykännyt ruuasta ja etenkin herkuista ja pitänyt painoni kurissa liikkumisella, en niinkään syömisellä. Niinpä aloitin kuntoilun kuukausi synnytyksen jälkeen hölkkälenkeillä. Kolmella ekalla lenkillä oli sellainen kummallinen olo että värkki saattaa tippua tielle hetkenä minä hyvänsä. Ilmeisesti lihakset kuitenkin muistivat nopeasti olemassaolon tarkoituksen, sillä tunne hävisi muutaman lenkin jälkeen.

No kun pelkkä hölkkä ei tuntenut kiloihin tehoavan piti myöntää että ”Olen S ja olen sokerinarkkari”. Olen nuorempana laihduttanut painonvartijoissa ja tiedän että ruokien kirjaaminen ylös vähentää huomattavasti napostelua, josta ainakin tämän herkkuaddiktin kilot kertyvät. Nimiäisviikonlopun (ah sitä suklaakakun, juustokakun ja täytekakun määrää!) alkoi ruokaremontti. Nykyäään kunei tarvitse edes rustata syömisiään ruutupaperille vaan siihen on olemassa hienoja nettisyteemejä. Pihinä valitsin tietystisen ilmaisen, eli minust tuli kiloklubin käyttäjä.

Nimiäisistä on nyt aikaa 2 viikkoa, ja paino on pudonnut piirun alle 70 kilon. Tahti on juuri sopiva, ei haittaa maidontuotantoa ja saan syödä huikeat 2500 kaloria päivässä. Ohjelma suosittelee, että imettävät ja raskaana olevat laittavat ruksin ”haluan säilyttää painoni”-kohtaan jolloin laihtuminen on verkkaista ja kalorimäärät melko reilut. En ole tainnut saada tuota päivittäistä kalorimäärää rikki vielä kertaakaan, vaikka en (valitettavasti) ole saanut herkkujen syömistäkään kokonaan kuriin. Palvelu myös antaa osviittaa syödyn ruuan laadusta, ja mikä parasta: kun päivittäisiin syömisiin pitää merkata aamupala, lounas, välipala, päivällinenja iltapala, se auttaa höseltävää äitiä muistamaan syödä. Ainakin minulla ruokailu tahtoo unohtua päivisin ja illalla tankkaisi sitten kahden edestä.

Uskoisin että syy, miksi raskauskilot jäävätniin monella vyötärölle roikkumaan pitkäksikin aikaa on se, että paino tuntuu toisarvoiselta asialta vauvanhoidon kiireessä. Sitä paitsi ainakin minulla oloon niin hoikka ja toimintakykyinen verrattuna raskausajan vaappumiseen, että olisin varmasti arvioinut painoni alakanttiin ilman sitä puntaria. Ja kun vaatteet tahtovat olla sitä collegehousut ja imetystoppi- mallia suurimman osan ajasta, ei ahdistus pääse iskemään kun silloin kun pitäisi löytää jotain päällepantavaa ihmisten ilmoille. Nyt vanhat farkut menevät jo jalkaan eivätkä puserotkaan näytä niin makkarankuorilta kuin pari viikkoa sitten. Homma siis  jatkuu ja joulukuuksi suunniteltu lomamatka saa motivaation pysymään kunnossa.

Miten sinä pudotit/aiot pudottaa raskauskilosi?

Suhteet Oma elämä Liikunta