Vauvamahakuvia

Sain viimein pari viikkoa sitten otetut vauvamahakuvat koneelleni. Ja kivahan niitä on katsella, vaikka tuntuu että tuo maha on tuostakin kasvanut vielä valtavasti.

Päätin jo raskauden alkumetreillä, että haluan otattaa vauvamahakuvat ihan ammattilaisella. Tyyli mietitytti pitkään, sillä minusta ultrakuvan pitäminen ison vatsan päällä on turhaa allekirjoitusta (no mikä muu siellä nyt olisi kuin lapsi? Heinäpaali?) enkä halunnut myöskään roikotella mahani vieressä mitään vauvantöppösiä tai leluautoja. Lopulta näin naamakirjassa tuttuni mahakuvan, jossa oli vain kaunis tyttö, maha ja eikittely tapahtui valon ja varjon avulla. Varasin siis kuvausajan tämä mielessäni, ja lopputulos onkin mielestäni oikein hyvä. Osassa kuvista Puoliso oli mukana, osassa olin itsekseni.

Tässäpä muutama otos. Kahdensankympin vauvamahakuvaus sisälsi 10 erilaista kuvaa. Ja kuinka ollakaan, ovelat ystäväni olivat jo maksaneet kuvauksen ja antoivat sen sitten minulle lahjakorttina babyshowereissa. Kiva lahja, kun oli jo etukäteen sovittu 🙂

new_image1.jpg

new_image3_0.jpg

new_image4.jpg

new_image5.jpg

Kuvissa siis taitaa olla menossa rv 36, tänään 39+2 (phuuh!)

Hieman minua itseä huvitti tässä se seikka, että olen usein miettinyt että pitäisi otattaa jollain ammattilaisella kuva omasta kropasta, kun on hyvässäkunnossa yli kolmekymppisenä. Että olisi muisto siitä että on ihan mukavan näköinen emäntä ollut nuorena. Vaan eipä tullut otatettua vasta kun nyt, kun on normaalipainosta + 15 kiloa ja kaikki lihakset kadonneet 😀

Kauneus Ystävät ja perhe Meikki

”Eikö vieläkään?”

Tämä jokojokojoko-kysely alkaa saada jo hauskoja piirteitä. Vähintään kerran illassa puhelin tai facebook piippaa, ja joku ystävä/tuttava/isovanhempi on saanut sellaisen tunteen että nyt taatusti jotain tapahtuu. Tänä aamuna äitini soitti, he olivat lähteneet sukuloimaan Etelä-Suomeen mutta hän vakuutti, että heti kun pääsen sairaalasta niin he hyppäävät autoon ja ajavat katsomaan lasta. ”Ja muista sitten laittaa viesti kun olet lähdössä laitokselle.”

Pitäisiköhän siitä tehdä joku hätäkeskusilmoitus? Sellainen radiokuulutus?

Eilen illalla ajattelin jo hetken, että pitikö tässä alkaa tekemään lähtöä. Koko illan supisteli, ja yleensä se lakkaa nukkumaan mennessä mutta ei, jatkui vain. Nukahdin aina hetken, heräsin sitten supistuksiin ja nukuin taas. Väsytti ihan liikaa että olisin jaksanut alkaa niitä kellotella, ja ajattelin että ”no jos ne kerta käy niin kamalan kipeää niin kai minä herään sitten pakostakin kun ne kunnolla alkaa”. Ja rauhoittuivathan ne, taas yksi aamu yhtenä kappaleena.

Jotta minulla ei olisi liikaa aikaa miettiä sitä, milloin se mokoma aikoo tulla ulos, olen suunnitellut joka päivälle aktiviteetteja. Tänään lähden tallille ja illalla menemme sirkukseen. Huomenna on neuvola ja viikonloppuna mökkeilyä. Aika ei tunnu ollenkaan niin pitkältä, kun on kivoja juttuja mitä odottaa seuraavanakin päivänä. Silti, tämä helteiden takaisintulo saa olon kyllä aika tuskaiseksi, eli VOISIT TULLA JO! (Se siitä tasapainoisesta loppuodotuksesta!)

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe