Virallinen kyllästyminen raskaan olemiseen

…on tapahtunut tässä viime päivinä. Huomaan, että sen sijaan että silittelisin mahaani pehmeästi jutellen, mulkoilen sitä ja koputtelen että ”tule jo jumankauta ulos sieltä”. Tuttujen ja tuntemattomien ”jokojokojoko”-jutut saavat hermostumaan: kyllä se varmasti näkyy / kerron sitten kun se on syntynyt. Viimeksi tuossa aamulla tokaisin (varmasti hyvää tarkoittavalle) kaupantätille, joka sanoi että ”kyllä se varmasti kohta syntyy kun on jo noin alas pudonnut tuo maha” vastakaneetiksi että olisin tosi onnellinen jos se putoaisi vielä reilun metrin alemmas. Ja mahdollisimman pian.

No mikä tähän on johtanut, tai ”miten olet voinut”, kuten ystävällinen neuvolantäti taas huomenaamulla kysyy.

  • Voin edelleen hyvin, mutta supistuksia ja muita epämääräisiä kipuja toosassa kyllä joka päivä.
  • Turvotusta kohtuudella (Luojalle kiitos tästä kylmästä heinäkuusta!)
  • Nukkuminen edelleen noin kahden tunnin pätkissä
  • Uutena jalkojen helvetillinen särky jos niillä seisoo yhtämittaa noin 2 tuntia
  • Ruoka maistuu edelleen, mutta vitutukseen maistuu myös suklaa, ei hyvä.
  • Tästä seuraa se, että mietin että pääsenkö enää ikinä ”normaaliin” kuosiin.

 

picture_09010.jpg

Viime kesänä…

wp_20130718_003_0.jpg

Nyt. Saisinko takaisin tuon ylemmän olomuodon ja mahdollisimman pian, kiitos!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Miten muutat luuserin kunnon mieheksi? Et mitenkään.

Tällä viikolla alkaa olla jo aika tylsää. Olen klaarannut läpi nämä-asiat-on-tehtävä-ennenkun-vauva-syntyy -listan ja jättänyt kalenterini tyhjäksi – jos se vaikka jo syntyisi. Viime yönä supisteli taas lupaavasti, mutta ei.

No eilen kulutin aikaani kaupungilla niitä imetysliivejä etsien, ja törmäsin vanhaan tuttuuni erään harrastuksen parista. Jännä, että vaikka emme kyseistä lajia kauaa yhtäaikaa harrastaneet, meillä synkkasi heti niin hyvin että olemme pitäneet satunnaisesti yhteyttä myös sen jälkeen. Törmäys oli siis mukava yllätys, ja istuimmekin kahvilla toista tuntia (minullahan ei äitiyslomalaisena ole minnekään kiire, ja tutullakin oli vapaapäivä).

Tiesinkin, että hän oli hiljattain heivannut muutaman vuoden kuvioissa olleen peliriippuvaisen (ja juomiseen ja masennukseen yms mukavaan) taipuvaisen avokkinsa, ja vaikutti nyt ihanan tyytyväiseltä päätökseensä. Mitä enemmän hänen juttujaan kuuntelin, sitä enemmän mietin että voi luoja, miten jotkut miehet selviävät läpi elämänsä pitkälti siksi, että ME NAISET haluamme huolehtia heistä ja auttaa heitä. Kun uskomme MUUTTAVAMME heidät.

1143-ole-muutos-jota-etsit-500x500.jpg

Viisaita sanoja.

”J sai kämpän ihan siitä mun naapurista. Eihän sillä ole varaa valita, kun luottotiedot on menny. No nyt se käy joka päivä mun luona kahvilla, kun ei sillä ole rahaa ostaa kahvinkeitintä.”

”J tuli ihan järkyttyneenä mun luo ja sanoi että hällä jäi vuokran ja laskujen jälkeen 120 e rahaa loppukuuksi. Että ei sillä paljon ryypiskellä. Kun tähän astihan se on voinu laskea, että minä ostan kuitenkin ruokaa, ettei nälkään kuole.”

Ja tämän elämän karun tosiasian oli siis huomannut 33-vuotias ”nuorimies”. Tuttuni ja J:n suhde kesti kaksi vuotta, ja sosiaalialalla työskentelevän tuttuni mukaan ”alkoi tuntua, että on töissä kotonakin”. 

”Sitten neuvoin sille, että se voi hakea toimeentulotukea. Ihan niinkuin olisi joku vitun henkilökohtainen etsivä nuorisotyöntekijä. Paitsi että se taitaa olla jo liian vanha siihenkin kategoriaan.”

Koitin vinkata, että mitä jos seuraavaa hellua haeskellessa kiinnittäisit huomiota siihen, että mies pärjää ihan omillaan, eikä hänellä ole pahempia riippuvuuksia suuntaan tai toiseen. Tuttuni oli täysin samaa mieltä, ja sanoikin luoneensa jo nettideittiprofiilin, johon tulleista ehdotuksista saimme monet hyvät naurut. Jollain tapaa surullista oli, että hänen mukaansa useampikin hänelle kirjoitellut oli kertonut, että baarissa käyminen ja olut maistuvat, mutta ”asia muuttuu kunhan tapaan sen kunnon emännän”. Eli tässä kaljakuppilassa odottelen sitä emäntää, joka MUUTTAA minut. Tähän klassiseen koukkuun tuttuni ei enää aikonut mennä, oli nyt 35-vuotiaana kuulemma oppinut että pienet muutokset ovat mahdollisia, suuret eivät.

Keskustelun yhteenvetona tulimme siihen tulokseen, että 10 vuotta sitten ajattelimme, että miehen tulee olla komea, jännittävä ja mielenkiintoinen. Silloin olisimme nauraneet nykyisille vaatimuksille: on kykenevä huolehtimaan itsestään, rahoistaan ja elämästään. Ei pahempia luonnevikoja. Ja on KILTTI. Muut hyvät ominaisuudet ovat vaan plussaa.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään