Tällä viikolla alkaa olla jo aika tylsää. Olen klaarannut läpi nämä-asiat-on-tehtävä-ennenkun-vauva-syntyy -listan ja jättänyt kalenterini tyhjäksi – jos se vaikka jo syntyisi. Viime yönä supisteli taas lupaavasti, mutta ei.
No eilen kulutin aikaani kaupungilla niitä imetysliivejä etsien, ja törmäsin vanhaan tuttuuni erään harrastuksen parista. Jännä, että vaikka emme kyseistä lajia kauaa yhtäaikaa harrastaneet, meillä synkkasi heti niin hyvin että olemme pitäneet satunnaisesti yhteyttä myös sen jälkeen. Törmäys oli siis mukava yllätys, ja istuimmekin kahvilla toista tuntia (minullahan ei äitiyslomalaisena ole minnekään kiire, ja tutullakin oli vapaapäivä).
Tiesinkin, että hän oli hiljattain heivannut muutaman vuoden kuvioissa olleen peliriippuvaisen (ja juomiseen ja masennukseen yms mukavaan) taipuvaisen avokkinsa, ja vaikutti nyt ihanan tyytyväiseltä päätökseensä. Mitä enemmän hänen juttujaan kuuntelin, sitä enemmän mietin että voi luoja, miten jotkut miehet selviävät läpi elämänsä pitkälti siksi, että ME NAISET haluamme huolehtia heistä ja auttaa heitä. Kun uskomme MUUTTAVAMME heidät.
Viisaita sanoja.
”J sai kämpän ihan siitä mun naapurista. Eihän sillä ole varaa valita, kun luottotiedot on menny. No nyt se käy joka päivä mun luona kahvilla, kun ei sillä ole rahaa ostaa kahvinkeitintä.”
”J tuli ihan järkyttyneenä mun luo ja sanoi että hällä jäi vuokran ja laskujen jälkeen 120 e rahaa loppukuuksi. Että ei sillä paljon ryypiskellä. Kun tähän astihan se on voinu laskea, että minä ostan kuitenkin ruokaa, ettei nälkään kuole.”
Ja tämän elämän karun tosiasian oli siis huomannut 33-vuotias ”nuorimies”. Tuttuni ja J:n suhde kesti kaksi vuotta, ja sosiaalialalla työskentelevän tuttuni mukaan ”alkoi tuntua, että on töissä kotonakin”.
”Sitten neuvoin sille, että se voi hakea toimeentulotukea. Ihan niinkuin olisi joku vitun henkilökohtainen etsivä nuorisotyöntekijä. Paitsi että se taitaa olla jo liian vanha siihenkin kategoriaan.”
Koitin vinkata, että mitä jos seuraavaa hellua haeskellessa kiinnittäisit huomiota siihen, että mies pärjää ihan omillaan, eikä hänellä ole pahempia riippuvuuksia suuntaan tai toiseen. Tuttuni oli täysin samaa mieltä, ja sanoikin luoneensa jo nettideittiprofiilin, johon tulleista ehdotuksista saimme monet hyvät naurut. Jollain tapaa surullista oli, että hänen mukaansa useampikin hänelle kirjoitellut oli kertonut, että baarissa käyminen ja olut maistuvat, mutta ”asia muuttuu kunhan tapaan sen kunnon emännän”. Eli tässä kaljakuppilassa odottelen sitä emäntää, joka MUUTTAA minut. Tähän klassiseen koukkuun tuttuni ei enää aikonut mennä, oli nyt 35-vuotiaana kuulemma oppinut että pienet muutokset ovat mahdollisia, suuret eivät.
Keskustelun yhteenvetona tulimme siihen tulokseen, että 10 vuotta sitten ajattelimme, että miehen tulee olla komea, jännittävä ja mielenkiintoinen. Silloin olisimme nauraneet nykyisille vaatimuksille: on kykenevä huolehtimaan itsestään, rahoistaan ja elämästään. Ei pahempia luonnevikoja. Ja on KILTTI. Muut hyvät ominaisuudet ovat vaan plussaa.
