Äitiyslomatouhuilua
Kiirettä on pitänyt äitiyslomalaisella, tänään on eka päivä pitkään aikaan kun kalenterissa ei ole kuin yksi merkintä. Viikon sisään on mm.
- Käyty viikonlopun kisareissulla hepan kanssa. Kiva reissu oli, vaikka hellelukemat tekivätkin siitä melko raskaan paksussa kunnossa olevalle hoitajalle.
Tässä tehdään lettejä sunnuntaiksi ja tamma on mielipuuhissaan eli rapsuttelee mahaani ylähuulella.
- Viety 4 Ikean-kassillista kamaa kirppikselle ja käyty sitten joka päivä järjestämässä pöytää. Tämän päivän kalenterimerkintä onkin sitten kirppispöydän purku, ja voin kertoa että tavara on vähentynyt mahtavassa määrin. Itselleni on aina tärkeintä että kun päätän viedä tavaraa pois, se myös menisi eli rahoilla ei niin väliä kunhan pöytävuokran saa maksettua, pääasia ettei niitä roinia tarvi raahata takaisin kotiin…
- Muutettu heppa uuteen talliin. Vaikka tavaraa on sata kertaa vähemmän kuin itsellä, nin siinäkin on oma hommansa. Ajattelin 20 kilon rehusäkkiä raahatessani, että ei tässä enää taida mikään siivous toimia synnytyksen käynnistäjänä kun tällaiseen on tottunut.
- Käytetty heppa ultrassa (ei varsaa :/ ), loppuviikosta yritetään taas uudelleen
- Käyty masukuvissa. Kuvaaja oli ihana ja otti minun ideani vastaan hienosti, tuloksia on sitten näkyvissä noin viikon päästä. Vähän jännittää, ei nimittäin ole mitään käsitystä millaisia kuvista tuli koska niissä pelattiin valoilla, enkä alkanut urkkimaan kuvia kameran näytöltä.
Voinnissa ei edelleenkään ole mitään valittamista, vähän meinaa jo turvotella sormia ja nilkkoja aamuisin ja yöunet ovat edelleen rikkonaisia. Kahdet päikkärit päivässä ja hyvin jaksaa touhuta.
Ai niin ja jee, nyt on vaunut ostettu. Kaveri tuo ne viikonloppuna mulle tullessaan täällä käymään, ehdin siis sittenkin! Lisäinfoa luvassa kunhan saan ne tänne asti. Huomenna on lääkäri, jännä kuulla onko tuolla alhaalla tapahtunut mitään etenemistä. Sen jälkeen meinasin paukaista vielä käymään vanhemmillani, matkaahan on vain huraus eli 250 km. Mikä tärkeintä: minulla on varattu aika luottokampaajalleni perjantaille. Terv. nimim. ”en tahdo synnyttää rumassa tukassa” 😀