Vaunudilemma

Viime yönä näin unta lastenvaunuista. Eikä mikään ihme, sillä eilinen kului aika hyvin tätä dilemmaa pohdiskellen. Alunperinhän tilanteen piti olla se, että ostan sekä turvakaukalon että vaunut eräältä ystäväni ystävältä, jonka lapsi on sopivasti kasvamassa niistä yli. Tyytyväisenä ajattelin, ettei minun tarvitse perehtyä aiheeseen enempää: ystäväni vakuutti että yhdistelmävaunut ovat tukevat ja käyvät lenkkeilyy, ja sillä hyvä.

No nyt matkaan tuli mutkia, sillä vaunujen omistajan pikkusisko on tullut raskaaksi, ja aivan ymmärrettävästi kamppeet halutaan kierrättää perhepiirissä. Mikä taas ajaa minua pikkuhiljaa hulluuteen vaunuasian kanssa.

Turvakaukalon osalta tiedän jo, mitä haluan. Haluan Maxi-Cosin kopan, siihen telakan autoon ja kärryt alle. Se, mitä en tiennyt näitä halutessani oli hinta: käytettynäkin tuosta pelkästä koppa+telakka-setistä saa maksaa vähintään 200 e. Koppansa viime syksynä myynyt ystäväni vakuutti, että jos koppaa pitää siististi, saa siitä saman hinnan kuin ostaessaan. Mutta huhhuh, jos pelkästään näihin saa uppoamaan arviolta 350 e, ja siihen pitäisi sitten ostaa vielä ne vaunut päälle. Niiden hinta näkyy käytettynä pyörivän jossain 300 euron hujakoilla, eli melko hintava ajoneuvokokoelma pojalla tulee olemaan noin heti syntymästään asti.

cabriofix__easyfix_autossa.jpg

Tällainen yhdistelmä meidän takapenkille, kiitos! (kuva: babystyle)

Ja sitten ne yhdistelmävaunut. Eilen tutustuin ystäväni avulla vaunuslangiin. Termi ”heittoaisa” aukeni aivan eri tavalla, kun ystäväni kertoi sen tarkoittavan sitä että aisa voidaan kääntää ”vaunujen yli”. Tähän asti olin kuvitellut sen liittyvän jotenkin

  • hankalista esteistä ylipääsemiseen?
  • huutavan lapsen heittämiseen vaunuista? (vitsivitsi!)

Emmiltä kyselinkin jo, mutta olisiko muilla heittää hyviä vinkkejä vaunumalleista, joita sitten alan metsästämään netin kirppiksiltä. Vaatimuksia sain eilen listattua sen verran että:

  • yhdistelmävaunuja haetaan
  • neljä pyörää, mieluten isoja ja hyvät jouset
  • ei kääntyviä pyöriä (helpompi työntää lumisohjossa yms)
  • jämäkän malliset, koko ei ole ongelma kun perheessä on farmariauto
  • laadukkaat (saa sitten jotain takaisinkin kun myy eteenpäin)

Onneksi tässä on vielä aikaa tätäkin asiaa pohdiskella, ja metsästää niitä hyviä, käytettyjä löytöjä. Ja ONNEKSI isovanhemmat ovat jo jouluna luvanneet, että osallistuvat vaunujen ostamiseen!

Hyviä vaunuvinkkejä otetaan siis vastaan!

Suhteet Oma elämä Raha

Kun oma kroppa pettää

Eilen illalla lähdin intoa puhkuen kävelylenkille. Kaunis auringonpaiste, sulaneet pyörätiet ja joenrantaa hölkkäävät ihmiset olisivat houkutelleet juoksemaankin, mutta mahan koko alkaa olla sitä luokkaa ettei selkä enää kestä juoksemista. Painelin siis reipasta kävelyä normaalia vitosen lenkkiä.

Lähellä puoltaväliä mahaan alkoi pistää. Normaalisti (ei-raskaana ollessa) kipu on vaan siedettävä, hengitettävä tai käveltävä ehkä pätkä ja se loppuu. No tämä vain paheni. Koko alavatsaa alkoi supistamaan. Oli pakko hiljentää vauhti mateluksi.

nostokuva_kesa_juoksu_iso3.jpg

Ei sitten juosta. Tai edes kävellä reippaasti. Niih.

Kiukutti. Miksi en voi edes kävellä (herranen aika sentään, kävellä!) reippaasti? Miksi tyhmä kroppa ja tyhmä maha pistävät vastaan, vaikka kropassa olisi voimia mennä vaikka minkälaista pomppua? Haluaisin liikkua, haluaisin!

Kävelin siis hiljakseen kotiin ja koko loppuillan ärsytti. Puoliso tuli hyväntuulisena omista kahden tunnin rymytreeneistään ja ärsytti vieä enemmän. Siinä kiukutellessani pohdiskelin asiaa ja tajusin, että liikunta merkitsee minulle enemmän kuin olen ajatellutkaan.

Minulla ei ole aikuisikänä aikana tullut koskaan taukoja liikuntaan normaaleja flunssajaksoja lukuunottamatta. En ole katkonut luitani tai sairastanut pidempää lepoa vaativia sairauksia. Aloin ymmärtää paremmin muutamaa ystävääni, joista toisen pohkeen alueelle tullut rasitusmurtuma piti puolisen vuotta pois kaikesta jalkojen päällä tapahtuvasta liikunnasta. Tajusin nyt, etten silloin osannut olla oikein empaattinen, kun toinen rypi pohjamudissa joutuessaan jäämään pois rakastamiltaan jumppatunneilta.

Toisen ystäväni tarina on vielä ikävämpi: hän oli kolarissa (johon toinen osapuoli oli syyllinen) ja loukkasi selkänsä siihen malliin, ettei ole kolarin jälkeen voinut juosta tai harrastaa äkillisiä liikkeitä tai pomppuja sisältäviä urheilulajeja. Myös hänen juuri opiskelemansa fysioterapeutin ammatin toteuttaminen jäi toistaiseksi haaveeksi, sillä selkä ei kestä hieromista tai hankalia työasentoja.

Pois siis paha ärsytys, oma liikuntarajoitteinen tilani kestää kuitenkin enää kolmisen kuukautta ja sen jälkeen saan taas sitaista lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Suhteet Oma elämä Liikunta