He, jotka syntyvät ”väärään” kotiin

Tulen perheestä, jota voitaisiin kuvailla ylemmäksi keskiluokaksi. Turvallinen koti, rakastavat vanhemmat jotka ovat edelleen yhdessä, omakotitalo ”hyvällä” alueella ja ehjä lapsuus. Koska suurin osa koulukavereistani oli peräisin samanlaisista oloista, oletin pitkään että näinhän se on. Joukossa oli tottakai yh-vanhempien lapsia tai avioeroja, mutta suurempia ”sosiaalisia ongelmia” ei kasvuympäristössäni esiintynyt.

d580d436734c4fa891765a7786fe014e_1338461825849_620.jpg

Siihen yhteiskunnan nurjempaan ja epäoikeudenmukaisempaan puoleen olen törmännyt oikeastaan vaikka aikuisiällä. Kaksikin hyvää ystävääni nimittäin toimii sijaisvanhempina lapsille, jotka ovat syntyneet ”väärään” kotiin. Väärällä kodilla tarkoitan vanhempia, joiden päihde- tai mielenterveysongelmat (usein molempia) ovat sillä tasolla, että lapset on otettu huostaan (ja voin kertoa että tämän hyvinvointiyhteiskunnan aikana se taso ON korkea, ihan pienistä mukulaa ei todellakaan kalliiseen laitoshoitoon/sijaisperheeseen kärrätä).

Yleensä ottaen ongelmat perheessä tulevat ilmi valitettavan myöhään: usein lapsi on jo varhaisteini-iässä ennenkuin hän omalla käytöksellään herättää jonkin viranomaistahon (yleensä koulu tai poliisi) huomion. Käytännössä pallo on silloin jo vierinyt todella kauas alkusijoiltaan: lapsi ei ehkä ole eläissään käynyt hammashoidossa (eräällä sijaislapsella oli 13-vuotiaana suussaan 36 reikää), häntä ei ole rokotettu tai käytetty neuvolassa ja hän on saanut kirjaimellisesti nähdä nälkää. Häntä ei ole lohdutettu, jos hän on loukannut itsensä tai kyselty perään jos hän ei olekaan tullut kotiin yöksi.

Teini-iässä kapinahenki nousee, ja sellaista seuraa, joka hyväksyy epätoivoisesti huomiota haluavan nuoren, löytyy kyllä. Se seura taas aiheuttaa helposti siirtymisen alkoholin ja huumeiden pariin. Ja kun teini-ikäinen tyttö joutuu sellaiseen seuraan, on ajan kysymys milloin hänet raiskataan. Ellei sitä ole tehty jo lapsuudessa, vanhempien toimesta (erästä tyttöä oli myyty vanhempien ryyppykavereille kaljakorista tai kossupullosta).

Tällaisesta taustasta tulevien nuorten tarinat järkyttävät yhä, mutta viime viikolla pyyhin silmiäni kahvipöydässä, sillä työkaverini kertoi vauvasta, joka oli tuotu hänen ystävänsä luo kasvattilapseksi.

Vain kuukauden ikäinen vauva oli otettu huostaan vanhemmiltaan, jotka olivat kykenemättömiä täyttämään hänen tarpeensa. Syy kykenemättömyyteen ei ollut työkaverini tiedossa, hänen mukaansa vanhemmat olivat jonkinlaisia ”hippejä” jotka asuivat syrjässä, eivät peseytyneet eivätkä juuri olleet kytköksissä yhteiskuntaan.

Mutta vauvaan. Kuukauden ikäinen ihmistaimi, joka oli jo oppinut, että nälkään huutaminen ei auta. Märissä vaipoissa huutaminen ei auta. Kukaan ei kuule. Vauva oli siis vain maannut hiljaa paikallaan.

Sijaisperheen tehtävänä olikin opettaa vauvalle säännöllinen ruokailurytmi, ja se että tarvetta saa ilmaista äänellä ja pyyntöön vastataan. Kuitenkin vasta puolen vuoden iässä lapsi oli ensimmäistä kertaa osoittanut mieltään työntämällä edessään olleen sosekipon mielenosoituksellisesti lattialle. Ja säikähtänyt sitten itsekin tekoaan.

Usein ajatellaan, että ensimmäisten kuukausien aikana vauva on vielä niin pieni, ettei se tajua mistään mitään. Tämä tarina kuitenkin selvästi osoitti, että perusturvallisuuden tunne syntyy jo ensimmäisinä elinviikkoina.

Ja tästä myös tsemppiä teille, paskaäideiksi itsenne tuntevat, että se lempeällä äänellä itkevälle vauvalle kiroilu tuskin aiheuttaa lapselle minkäänlaisia traumoja. Tehän kuitenkin olette siinä, ja huomaatte hänet.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Uutiset ja yhteiskunta

Kirpparimuksuksi tuomittu

Eilen olin työreissulla Helsingissä ja kun aikaa jäi, kävin koluamassa Kampin lasten- ja äitiysvaatekaupat. Ja ostinko mitään? No en!

Ostolakkoni sai aikaan järkytys siitä, kuinka paljon lastenvaatteisiin voisi käyttää rahaa. Siis aivan ihaniahan ne ovat, käytännöllisiä myös ja varmasti hyvälaatuisia. Muttamutta. Kun se pieni nyytti, joka näihin todennäköisesti tungetaan, ei ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mitä hänellä on päällään (kunhan sitä on sopivasti). Ja hän toivon mukaan kasvaa kohisten, ja sitä myöten kaikki jää hänelle hyvin nopeasti pieneksi. Miksi siis maksaisin 20 euroa ihanasta bodysta, kun niitä saa kiepparilta ja huuto.netistä vähintään kuusi sillä 20 eurolla?

image_view.jpg

Syötävän suloinen haalari Polarn O. Pyreltä. Ja hinta karvan yli 20 e. Jäi kauppaan.

Ja olivatko lastenvaatteet (siis ne ihan newborn) missään alennuksessa? No eivät. Ilmeisesti aina riittää uusia, innokkaita äitejä, isovanhempia ja kavereita jotka ovat valmiita ostamaan ne vaatteet ihan sillä ovh:lla (myönnetään, olen itsekin ostanut monta vaatetta kavereiden lapsille – hinta ei tunnu pahalta kun ostaa sen YHDEN).

Meidän lapsesta tulee siis selvästikin kirpparimuksu.

No entäs äitiysvaatteet? Tarvitsisin kevättakin, siis sellaisen jolla kehtaa lähteä työreissuillekin (miehen ylisuuret hupparit ovat arkikäytössä mainioita, mutta että työreissulle…). Kiva takki löytyikin, hinta 80 euroa. Laskeskellaanpa taas: olen töissä vielä 2 kk, josta takkia tarvitsee käytännössä vain reilun kuukauden. Sen jälkeen takki on tarpeeton ja sen jälleenmyynti-arvo on vain osia tuosta hinnasta. Eli kauppaan jäi.

Jotain sentään ostin, pakostakin. Minulla on nimittäin tasan yhdet sopivat ritsikat, ja Changesta kävin hakemassa kahdet lisää. Kuppikoko on tällä hetkellä G, kun kaapit pursuavat ihania rintsikoita elämästä ennen raskautta, koko DD. Pakon edessä siis, mutta kyllä uudet alusvaatteet piristää aina!

11132041812-11132041812.jpg

Väri oli tämä ihana roosa, malli vähän erilainen. Kerrankin voi sanoa, etten häviä tälle mallille kuppikoossa. Mahan koosta ei sitten puhuta…

Muoti Oma elämä Trendit