Räps räps räpsyttimet
”Ja hän nosti katseensa upeiden, kaartuvien ripisensä alta ja hymyili…”
Ei voi mitään. Tunnen edelleen harmitusta, kun katson yli vuoden takaisia valokuvia itsestäni. Ja noista ihanista räpsyttimistä.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun laitatin iiiihanat ripsipidennykset vuoden 2011 keväällä. Silloin ne eivät todellakaan olleet vielä kovin yleisiä, joten sain kovasti huomiota räpsyttimilläni (tai huomiota naisilta, miehethän eivät yleensä huomaa eroa normaaliin ripsariin). Täytyy sanoa, että aluksi piti vielä laittaa ne kaikkein pisimmät ja tottakai vähän blingbling-timantteja myös että tollompikin tajusi että tuskin ”maybe she’s born with it?”
Minulle pidennykset sopivat loistavasti. Laiskana meikkaajana pääsin aamulla todella vähällä meikillä (vähän meikkivoidetta, riippuen ripsien senhetkisestä kunnosta ehkä rajauskynää) ja minusta oli ihana olla huolitellun näköinen jo heti aamulenkillä, vasta herättyäni.
Muttamutta. Olin tarkka ripsieni kunnosta (vielä tänä päivänä saatan katsoa ihmistä, jonka muutama jatkoripsi sojottaa sinne tänne ja tuntea suurta halua kiskaista ne pois sojottamasta) eli huollossa piti käydä USEIN.
”Niiden kesto riippuu oman ripsen kasvusta, jotkut huollattavat yli kuukaudenkin välein”. Kissanviikset. Mulla huoltoväli oli MAKSIMISSAAN kolme viikkoa, ja silloin alkoi jo tehdä pahaa katsoa peiliin. Sillä kyllä, kun katsoit peiliin niin aloit ensimmäiseksi tähyämään, ovatko ripsikarvat ojossa. Kuulostaa maaniselta, mutta ainakin minä tein niin.
Joo. Se hinta. Laitatin alusta asti ripset tutuillani, jotka olivat ripsikurssit käyneet mutta tekivät ripsiä iltaisin oman työnsä ohessa. Eli hinnat olivat edulliset, ainakin jos kauneushoitoloihin vertaa. Huollosta maksoin 35-40 e. Toki jos laskee mikä summa siitä tulee vuodessa kolmen viikon huoltotauoilla niin…Jessus.
Haaveilua satamassa ILMAN meikinhiventäkään. Paitsi ne ripset.
No. Miksi niitä ei sitten enää ole? Kävikö liian kalliiksi?
Ehei. Turhamaisena ihmisenä olisin varmasti jatkanut 1,5 vuotta kestänyttä suhdetta ripsieni kanssa, mutta silmät sanoivat sopimuksen irti.
Olihan minulla ollut pientä kutinaa luomissa kun ripset laitettiin. Seuraavana päivänä luomet tuntuivat usein aroilta, mutta ajattelin että ripset itsessään aiheuttivat sen (tavallaanhan ne vetävät siinä vaiheessa aika hennoiksi kutistuneita omia ripsiä vähän luonnottomiin suuntiin, harvalla kun ripset kasvavat luonnostaan kauniisti kaartuen suoraan ylöspäin). Mutta pikkuhiljaa silmäluomien punotus, kutina ja turvotus lisääntyi. Viimeistä edellisten ripsien kanssa sain hieroskella kortisoonia ripsivakoihin, jotka aukesivat, haavautuivat. Googletettuani oireet tajusin, että olin allergisoitunut akryylille, joka on tärkeä sidosaine ripsiliimassa. Foorumeilta löytyi useita kohtalotovereita, joiden allergia oli kehittynyt pikkuhiljaa siinä ajassa, kun ripsiä oli ehtinyt olla laajemmin käytössä.
Kokeilin vielä kerran ripsiä, jotka laitettiin erikois-sensitiivisellä liimalla. Ja ne alkoivat varista samantien kun syksyn lehdet, eli selvää oli että se myrkky jolle olin allerginen, oli oleellisen tärkeä liiman pitävyyden ja joustavuuden kannalta.
Omat ripseni olivat säälittävät, ohuet nysät 1,5 vuoden pidennysterrorin jälkeen. Luojan kiitos lomailimme tuohon aikaan 2 viikkoa Thaimaassa, jossa sain kasvatella rauhassa omia karvojani normaali-ihmisten mittaan ilman meikkiä. Tulomatkalla ostin lentokoneesta ripsarin, ja sillä tiellä ollaan. Mutta olivathan ne kauniit…
Oletko koukuttunut ripsiin tai luopunut niistä? Miksi?