Raskausvaivaviikonloppu

Jos nyt viime viikolla pääsinkin hehkuttamaan, että olen saanut touhuta ilman sen suurempia vaivoja niin nyt ne kaikki sitten iski. Yhtenä viikonloppuna.

Perjantai-iltana kävin vielä vitosen kävelylenkin, ja lauantaiaamu meni talkoillessa tallilla eli melkoista heilumista luudan ja juuriharjan kanssa. Olo oli mitä mainion! Kun sitten ajoin autolla kotiin 15 minuutin matkan, en meinannut enää päästä autosta ulos. Hei taas, liitoskivut!

Koko lauantai-ilta meni tuskaisissa tunnelmissa, paikallaan ollessa ei kipuja ollut mutta auta armias kun yritit nousta ylös tai siirtyä paikasta toiseen. Tuntui että lonkat irtoavat paikoiltaan ja kaikki jalkaa sivuttaissuunnassa siirtävä liike sai haukkomaan henkeä kivusta.

Yöunet veivät onneksi lonkkakivut, ja sunnuntaina pääsin taas kävelylenkille. Lueskelin aamupäivällä raskausviikkokalenterista, miten vauva kasvaa. Sehän kasvaa aivan valtavasti! Kirjassa varoiteltiin, että vauva nousee ylöspäin ja voi alkaa painamaan kylkiluita. Liekkö tieto lisännyt tuskaa, sillä seuraava kolotus olikin kirjan ohjeiden mukainen…

Kävin kirpparilla, ja sieltä kotiuduttuani ne kylkiluut sitten muistuttivatkin olemassaolostaan. Tuntui, että oikealla puolella on vähintään yksi kylkiluu poikki, henkeä ei saa ja mitenkään päin ei ole hyvä olla. Panadolia nassuun ja pitkille päiväunille, jomotus helpotti hieman. Edelleen nyt maanantaina kylkiluita jomottaa, mutta onneksi jo huomattavasti siedettävämmin.

Kivaa sen sijaan on, että ilmeisesti vatsalihakset + muut peitteet vat siirtyneet keskimahan kohdalla jo pois, ja välissä on vain nahka ja kalvot. Navan seutuvilla nimittäin tuntee aivan selvästi, jos vauvan polvi ja muu ”kova pahkura” on sillä kohden. Ja jos pahkuraa painaa, vauva vastaa potkaisemalla jai huitaisemalla. Puolisolla oli eilen illalla hauskaa kun hän sohvalla maatessani kävi potkumatsia vauvan kanssa 🙂