Kuistin maalaus, ennen ja jälkeen
Huh, mikä savotta! Mökin katettu kuisti oli yksi ensimmäisistä kohteista jonka halusin uudistaa, mutta talvella sen maalaus ei ollut mahdollista pakkasen vuoksi. Tilaa ei ole eristetty, vaan sen lämpötila on hyvin lähellä ulkolämpötilaa, jonka vuoksi se täytyi maalata ulkomaalilla. Olin täysin aliarvioinut tähän projektiin kuluvan ajan ja myös maalin määrän. Puuseinä tuntui imevän maalia todella paljon, jonka takia se piti vetää yhteensä kolmeen kertaan. Täysin tasainen ei ole vieläkään, mutta onpahan tehty…

Kuisti on uskoakseni ollut aikoinaan perinteinen ulkokuisti, sillä sen erottaa mökin olohuoneesta lukittava ulko-ovi. Nykyinen ”kuistin vessa” on taas todennäköisesti ollut ennen varasto ja uusi varasto on rakennettu myöhemmin ulos mökin toiseen päätyyn. Kuistin seinissä oli kahta eri väriä; vanhat seinät olivar siniset ja laajennuksen yhteydessä rakennetut seinät taas (pohjamaalatut) vaaleat. Tila oli siis kokonaisuudessaan vielä aika keskeneräisen näköinen ja kaipasi uutta yhtenäisempää ilmettä.

Olin jotenkin mielessäni kuvitellut kuistin lattian olevan muovimattoa, mutta se onkin ihan siistiä harmaata laminaattia, joka sai jäädä paikoilleen. Käsittelyn kohteena olivat näin ollen katto ja seinät, joiden maalaamiseen kului lähes 20 työtuntia. Maalikauppa suositteli maaliksi Tikkurilan Vinhaa, jonka sävytin väriin Tiira Q818. Omasta mielestäni maalin sävytys kannattaa aina, sillä sen hinta on kuitenkin todella pieni lisä maalin kokonaishintaan verrattuna.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen ja nyt voin vihdoin pitää huilitaukoa maalaushommista ja keskittyä vain pihan hoitamiseen 🙂 kasvihuone on tuottanut ensimmäiset retiisit ja kurkut ja puutarha on täynnä pioneita. Ruusut kukkivat toivottavasti pian, niistä tulossa päivitystä myöhemmin. Hyvää juhannusta!
