Heinäkuun kuulumiset

Kesäloma on nyt omalta osaltani takana ja arkeen on palattu niin kotona, kuin puutarhassakin. Olin pari viikkoa reissussa, jonka aikana sijaispuutarhurit pitivät kasveista huolta ja palasin matkalta sormet syyhyten TÄYNNÄ intoa. Päässä oli sata ajatusta ja ideaa pihan päivittämiseksi, suurimpana tiskipaikan uudistus ja varaston siivous.

Inkalilja

Näin matkalla monia upeita puutarhoja ja myös puolison vanhempien pihalla kasvoi kauniita daalioita ja liljoja, josta sain itsekin inspiraatiota laittaa niitä lisää ensi vuonna! Monessa tapauksessa sopii usein parhaiten pieni tuumaustauko ja pohdinta ennen muutosten aloitusta – tämä on asia, joka minun on pitänyt opetella käytännössä. Jos et tiedä mitä tehdä, niin älä tee mitään. Jossain vaiheessa ratkaisu tulee kuin itsestään eteen ja asia selkenee, kuten vaikka nyt kesäkeittiön suunnitelman kanssa.

Neilikat kesäkuussa

Saatiin ensimmäinen sato salkopapuja kasvihuoneesta, ovat todella hyviä! Kurkkua pukkaa myös tulemaan, toistaiseksi vasta 3 kpl, mutta nyt on useita kehittymässä samaan aikaan. Tomaatteja on jo varmaan viisikymmentä, mutta toistaiseksi ovat vielä vihreitä ja kypsyvät varmaan vasta elokuun puolella. Mansikkaakin on tullut amppelista, mutta nyt se on harmittavasti päässyt vähän kuivahtamaan. Karviaisia poimin myös omalta pihalta ja ne olivat todella makeita ja maistuvia, erittäin toimiva jälkiruoka.

Kasvihuone heinäkuun lopussa

Tuntuu vielä siltä, että omasta puutarhasta puuttuu se ”juttu” joka tekee siitä persoonallisen. Näin upean rautasängyn yhdellä pihalla ja aloin välittömästi miettimään, sopisiko sellainen myös omaan puutarhaan. Yhden uuden kukkapenkinkin voisi ehkä tehdä ja kaivaa havupuskan pois maasta. Ennen ajattelin, että ei missään nimessä istutuslaatikoita ulos, mutta nyt olen tajunnut, kuinka käteviä ne ovat käytännössä. Aitakin pitäisi maalata, sen taidan aloitella piakkoin. Hommaa siis riittää, kuten on tarkoituskin 🙂

Koti Piha ja puutarha