Helmikuu
”Joka kevättä odottaa helmikuussa, se itseään huijaa.” Näinhän se on, sillä vielä ehtii tulla lunta ja pakkasta useaan otteeseen, vaikka itse elän ajatuksissani jo jossain alkukesässä.

En ymmärtänyt puutarhahulluutta aikaisemmin, mutta porttiteoria toimii tässäkin tapauksessa ja nyt mietin yöt ja päivät, mitä kaikkea voisin pienellä pihamaallani kasvattaa lämpötilan käännyttyä plussan puolelle. Mutta kuten tiedämme – hyvin suunniteltu ei ole vielä yhtään tehty. Paljon on siis työtä edessä, kasvihuone pitää tyhjentää ja pestä, multaa ostaa ja taimet valikoida myymälästä. Vaikka en facebookia oikeastaan muuten enää käytä, on siellä erikäteviä ryhmiä puutarhanhoitoon ja kasvihuoneviljelyyn liittyen ja olen jo bongaillut niistä useita vinkkejä joita aion kokeilla.
Motivaatio on myös herännyt uudestaan sisäremontin jatkamiseen ja aloitin tänään maalaamaan olohuoneen kolmatta seinää. Välillä esittelen puolisolle kuvia kukkatapeteista tyyliin ”Katso, niin ihana”, mutta hän ei aina täysin ymmärrä. Olen asettanut itselleni remonttihommien valmistumispäiväksi vappuaaton, mutta en välttämättä pysty maalaamaan kylmää kuistia vielä siihen mennessä vaikka haluaisin.
Ja uusi jääkaappi, se on saatava. Mutta siitä lisää myöhemmin.