Maaliskuu

Maaliskuun alkua eletään ja kevättä on jo ilmassa! Aurinko paistaa yli kuuteen asti iltaisin, joka on mahdollistanut mökillä vierailun myös töiden jälkeen. Sain vihdoin loppujen sisäseinien (2,5 seinää) maalauksen valmiiksi ja väri (Tikkurilan Merino) on oikein mukava kermaan taittava valkoinen. Uusi maalikerros tekee pinnasta heti todella paljon raikkaamman oloisen, vaikka vanhassa ei sinänsä ollut mitään isompaa vikaa kuin vähän epätasainen ja kalpeahko väri. Pieni pintaremontti kuitenkin piristää aina.

Sisustuksen suhteen pieniä hankintoja on tehty ajoittain, ostin parvelle uuden patjan ja seinille pari julistetta. Usein vierailtuja kauppoja viimeisen puolen vuoden sisällä ovat olleet K-Rauta, Puuilo, IKEA sekä Biltema ja lisäksi olen ostanut maalit pienemmistä kotimaisista remonttiyrityksistä. Maalien valinnasta kirjoittelin myös oman postauksen, joka on vielä viimeisiä lisäyksiä vailla. Lähinnä tämä blogi toimii loistavana alustana itselle laittaa ylös eri valintoja ja miten niihin päädyttiin, mielellä kun on tapana unohtaa hyvinkin nopeasti että mitä ratkaisuja tuli tehtyä 🙂

Sisäremontista päästäänkin luontevasti kuistin päivittämiseen, joka on to-do listalla heti kun vain lämpötilan puolesta mahdollista. Seinien ja katon maalaus sinänsä on ”pikkujuttu” (kummasti tosin näihinkin tuppaa menemään aikaa kun itse tekee..) mutta mikä todella kiinnostaisi, on muovimaton poisto ja lautalattian asennus sen tilalle. MUTTA pelkään vähän asbestia ja haluan ehdottomasti tehdä kartoituksen ennen kuin mitään vanhoja mattoja aletaan repimään irti. Eikä tämä nyt varsinaisesti ole ehkä vielä edes tämän vuoden homma, sillä jos lattia otetaan auki niin samalla myös eristeet tulisi todennäköisesti uusia ja siihenkin taas menee aikaa ja euroja. Joten katsellaan ja pohditaan rauhassa ensin.

Koti Piha ja puutarha Sisustus