Milloin talvi loppuu..?
Tammikuu tuntuu aina vuoden pisimmältä kuukaudelta. Kovat pakkaset eivät ole houkutelleet ulkoilemaan yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä ja puutarhalla on tullut käytyä vain harvakseltaan. Tie ja parkkipaikat ovat kyllä aina tosi hyvin aurattu mökille ajaessa, sillä oma talonmies hoitaa aluetta säännöllisesti myös talvisin.
Mökin pihalla on nyt niin suuret lumikasat, että pelkään niiden olevan vielä vappunakin siellä. En enää tiedä, mihin kasaisin lunta terassilta, joten luovutin hetkeksi lumitöiden suhteen. Ideaalitilanteessa mökkeilyn voisi aloittaa jo pääsiäisenä, mutta mahtaakohan kevät olla riittävän pitkällä jo maaliskuussa… Siihen kuitenkin tähdätään.
Olen innostunut hankkimaan muutamia sisustusjuttuja ja huonekaluja sisälle ja ne odottavat vielä kotona matkaa mökille. Pää on täynnä ideoita, ajatuksia ja intoa, mutta vielä pitää nyt malttaa toteutuksen kanssa. Haluaisin mahdollisesti maalata myös verannan tänä vuonna ja sopiva värikin on mielessä, mutta pitää keskittyä ulkohommiin ensin, eikä haalia liikaa tehtävää listalle. En missään tapauksessa halua alkaa stressaamaan aikatauluista ja muista kuvioista, sillä harrastuksen pitää ensisijaisesti tuottaa iloa ja hyvää mieltä – näin joku viisas on joskus sanonut!