Puutarha tekee minut onnelliseksi

Puutarhamökki on tuonut jo alle vuodessa elämääni niin paljon uutta, että en osannut sitä kaikkea etukäteen kuvitellakaan. Olen aiemmin viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani hevostalleilla ja harrastuksen hiipumisen myötä kaipasin jotain konkreettista tekemistä ulkona raittiissa ilmassa. En tosin arvannut, että päätyisin siirtolapuutarhahommiin, en sitten niin yhtään. Olin aina ajatellut, että naapurit ovat niissä turhan lähellä ja että mökin ”kuuluu” sijaita kaukana kaupungista jossain keskellä metsää.

Kesäkukat terassilla

Ehkäpä se oli jo edesmennyt isoisoäitini, joka jostain rajan takaa istutti päähäni ajatuksen puutarhanhoidosta? Heillä oli kuulemani mukaan oma siirtolapuutarhamökki ensin Herttoniemessä ja myöhemmin Kumpulassa. Mökki ei kuitenkaan säilynyt suvussa, vaan on jossain vaiheessa myyty eteenpäin jo paljon ennen syntymääni. Mutta joskushan parhaat ideat syntyvät sattumalta ja niin vain yksi päivä päädyin nettiin selaamaan myynti-ilmoituksia ja melko pian mökkikaupoille tutun välittäjän kanssa.

Niinäkin hetkinä, kun elämässä on muuten vähän raskasta, on yksi asia ainakin varma. Puutarhassa tulee aina uusi kesä.

Koti Piha ja puutarha