Uusi portti

Puutarhan sisääntuloportti nousi hyvin nopeasti päivitys/korjauslistalle mökin oston jälkeen. Aikaisempien omistajien asentama portti oli kyllä tyylikäs, mutta harmillisesti jo hieman ruostunut ja sen avaamiseen ja sulkemiseen vaadittiin aina kaksi kättä. Päätinkin, että haluan mahdollisimman helppokäyttöisen ja yksinkertaisesti ”operoitavan” portin tilalle ja hetken etsinnän jälkeen sopiva löytyi Netraudasta.

Vanha ja uusi portti vierekkäin

Koska nykyisen portin raamit on valettu betoniin, päätimme jättää ne paikalleen ja vaihtaa vain portin varsinaisen kulkuosan. Toki valkoinen lautaportti olisi ollut ihana, mutta se olisi taas vaatinut paljon isomman työn uusien tolppien maahankaivuun merkeissä. Joskus täytyy siis tehdä kompromisseja ja miettiä, mikä milloinkin on järkevää 🙂 Onneksi isällä oli hommaan sopiva porakone ja terät, jolla metalliin saatiin tehtyä reiät uuden portin saranoille. Kiinnitys on vielä viimeistelyä vaille ja sen jälkeen voidaan poistaa vanha portti kokonaan.

Portin kaari itsessään on ihan tunnelmallinen ja ajattelin koittaa istuttaa siihen villiviinin kiipeämään ensi vuonna. Katsotaan sitten onnistuuko, jää nähtäväksi!

Koti Piha ja puutarha