Vuoden onnistumiset ja epäonnistumiset
Tähän satokauteen lähdettiin liikkeelle lähes nollaosaamisella ja uteliaisuudella tulevaa kohtaan. Kirjoitin koko kesän aikana ylös itselleni muistilistaa useamman viikon; mikä toimi, mikä ei ja mitä on tähän mennessä opittu. Tavoitteena on, että samoja virheitä ei turhaan tule toistettua enää tulevina vuosina.
Ensimmäisen kauden haasteelliset:
- Pikkukrassit eivät meinanneet millään lähteä itämään ja lopulta vain 2/6 siemenestä alkoi kukkimaan. Ehkä kastelin niitä alkuun liikaa? Loppukesästä toukkainvaasio hyökkäsi kukkien kimppuun ja ne eivät siitä enää toenneet. Tällä kokemuksella ei jatkoon.
- Tomaatit ovat todella vaativia, huh! Useaan otteeseen ajattelin, että nyt ne kaikki kuoli, mutta eivät sitten kuolleetkaan. Nopeiten satoa tuli kirsikkatomaateista, tosin se vaatii ensi vuonna kunnon altakasteluruukun ja varjoisamman paikan ja isoja tomaatteja jatkossa vain 2 tainta per istutuslaatikko, muuten tila loppuu kesken. Varastolannoite pitää muistaa istutuksen yhteydessä.
- Ruusuja pitää muistaa lannoittaa runsaasti. Luulin jo menettäneeni ne heinäkuussa, mutta onneksi kaikki tokenivat ja alkoivat kukkimaan myöhemmin elokuussa.
- Salaatti – pitäisi olla todella helppo, mutta jotenkin epäonnistui ja jäi kitukasvuiseksi. Ensi vuonna laitan istutuslaatikkoon, enkä maahan (koska rikkaruohot).
Onnistumiset:
- Kurkku, ihanan helppo! Vaatii tosin paljon vettä ja ravinteita, mutta tuotti satoa jo melko aikaisin kesäkuussa. Ensi vuonna ostoslistalle enemmän kuin yksi taimi ja istutus isompaan ruukkuun.
- Vihreät pavut tuottivat uskomattoman paljon syötävää ja olivat muutenkin helppoja sekä herkullisia. Satoa tuli pitkälle syyskuuhun saakka.
- Pieni auringonkukka lähti hienosti kasvuun siemenestä, mutta vaatii isommat ruukut jatkossa. Aurinkoinen paikka tärkeä, ei siis toimi etupihan puolivarjossa.
- Yrttipenkki hoiti käytännössä itse itseään, enkä sille juurikaan mitään tehnyt. Marokonmintusta tuli ihanan makuista teetä ja myös persiljaa syötiin paljon.
- Karviasmarjat olivat ihanan makeita ja kasvoivat itsekseen, odotan jo näitä ensi vuonna.
Havainnot: Uskalla leikata! Olin jättänyt kaikki köynnökset (kärhöt, humalan ja jonkun kolmannen) leikkaamatta keväällä ja kuihtuneiden varsien viereen alkoi kasvaa uutta vihreää kesäkuussa. Jatkossa uskallan leikata syksyllä köynnökset lähes alas asti, jotta ruskeat ja kuivuneet viimevuotiset eivät häiritse uuden tuloa keväällä.
Lannoituksen tärkeys. Luultavasti aikaisemmat huonekasvini ovat kuolleet puhtaasti lannoituksen puutteesta johtuen. Vasta nyt olen tajunnut, että ei pelkkä kastelu riitä, vaan kukat ja kasvit tarvitsevat myös paljon ravinteita jaksaakseen kukkia ja tuottaa satoa. Kuorikate torjuu rikkaruohoja tosi kivasti, eli sen käyttöä aion jatkaa ensi vuonna.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kausi onnistui yli odotusten. Kaikki kasvit selvisivät kasvihuoneessa ja satoa tuli enemmän kuin uskalsin kuvitella! Oliko se sitten aloittelijan tuuria, vai muuten vain lämmin kesä ja otolliset olosuhteet? Mukavaa kuitenkin saada hyvä startti uuteen harrastukseen ja jatkaa näillä opeilla ensi vuoteen.