Elossa ollaan ja onnellisia

Meidän koti on muuttunut vauvalandiaksi. Harsoja siellä täällä, vaunukoppa tuossa ja imetystyyny tässä, vauvan harja olohuoneen pöydällä, kantoreppu keittiön tuolilla, rintakumejatuttejapulloja tiskipöydällä, jääkaapissa avattu korvikepurkki ja äidinmaitoa minigrip-pusseissa, mieto happaman maidon tuoksu vaatteissa, yksi hiukan väsynyt äiti ja höpöjä puhuva isi sekä yksi önisevä minipossu sohvalla <3 Siitä on jo 2½ viikkoa, kun meidän pieni rääpäle parkaisi (tai oikeastaan korisi) ensimmäisen kerran ja tuntuu kuin Kirppunen olisi ollut meillä aina. Kai näistä parista viikosta voisi jotain kertoakin 🙂

Me vietettiin Kirppusen kanssa sairaalassa 4 kokonaista päivää, neiti syntyi su-ma-yönä ja kotiin lähdettiin perjantaina aamupäivällä, kaupan ja apteekin kautta. T kävi vielä parina päivänä töissä meidän sairaala-aikana, että pystyi jäämään lomalle pariksi viikoksi. Ja onneksi jäi, jos olisin jäänyt heti päivisin kaksin tyllerön kanssa olisin itkenyt vieläkin enemmän. Pari päivää itkeskelin vuoron perään onnesta ja kauhusta. Koti on ennenkin ollut ihana paikka, mutta nyt siitä on tullut kupla, josta poistuminen on tuntunut suurelta ja jopa vähän vaaralliselta seikkailulta. Kotona on turvallista, pakkasessa ruokaa, ei (kovin monia) muuttujia eikä haittaa jos vauva huutaa itsensä läkähdyksiin, kun tissistä maito ei tulekaan kuin hanasta.

Suurin haaste ja harmistus (ja myöskin onnenaihe, välillä ja koko ajan lisääntyvissä määrin) on ollut imetys. Se on ollut alusta saakka todella haastavaa ja olen ollut jo erittäin lähellä luovuttamista. Vauvoillahan tunnetusti ei ole minkään näköistä rytmiä ja jos ei koko ajan syö, ei ikinä varmasti kasva ja maitokin loppuu maailmasta. Kun rytmittömyyteen ja pohjattomaan nälkään on yhdistetty lapsen sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä nälkäkiukku, huonot hermot ja rajalliset voimat sekä äidin hurjana ryöppyävät hormonit, tuloksena on ollut tissillä raivoava vauva ja ahdistunut mamma. Kirjoitan meidän imetyksen alkutaipaleesta kunnolla erikseen, koska se on ollut melkoista vuoristorataa ja välineurheilua, mutta nyt meillä sujuu jo ihan hyvin 🙂

Kirppunen painoi kotiutuessaan piirun verran alle 3kiloa ja kotona huomattiin, että sopivat vaatteet ovat todella vähissä. ”Ei niitä 50senttisiä vaatteita kannata ostaa, kun ei se mahdu niihin kuin pari viikkoa.” No en ostanut montaa ja yhtäkkiä meillä oli 47senttinen unelmapötkylä, joka hukkuu vaatteisiinsa. Ehkä kaksi bodya ja parit housut olivat sopivat. Onneksi Kirpun maaliskuussa syntynyt pikkuserkku oli syntymämitoiltaan samaa luokkaa, joten tyttöstä on nyt puettu paljon lainavaatteisiin. Käytiin me pari bodya itsekin ostamassa ja mummokin toi pari. Nyt ollaan pärjätty hyvin, mutta ei olla vielä lähelläkään 56-senttisiin siirtymistä 😀

Viime viikolla käytiin neuvolassa, tytöllä oli ikää 8päivää ja oli ylittänyt syntymäpainonsa 40grammalla, puntari näytti 3250g. Oli ihana tietää, että imetysongelmista huolimatta tyttö oli kasvanut. Eilen punnitsin ensin itseni henkilövaa’alla ja sitten otin tytön syliini ja punnitsin uudelleen. Jos vaaka ei valehtele typyllä olisi painoa jo 3,7kiloa 😀 Ensi viikolla lastenneuvolan terveydenhoitaja tulee kotikäynnille, saa nähdä meneekö jo 4kiloa rikki 😮 Hirveästi tyttö ainakin syö, mutta onhan pienen kasvettava ja vahvistuttava 🙂 <3

Vaunut on ollu vielä lähinnä koriste, kerran ollaan edistytty pienelle lenkille, mikä jälkeen typy jatkoi varttitunnin verran unia ulkona. T toi eilen kaupunkireissulta tuliaisina itkuhälyttimet, joten nyt voisi Kirppusen laittaa ulos nukkumaan pitemmäksikin aikaa. Pimu nukkuu kuitenkin suurimman osan päivästä ja yleensä nukahtaa syönnin päälle enkä ole raaskinut alkaa nukkuvaa murupullaa pukemaan. Ehkä ensi viikolla otetaan päivittäinen ulkoilu tavaksi.

Synnytyskertomuksen postaan erikseen, mutta muutamalla sanalla kuvaillen se oli yllätyksellinen ja loppujen lopuksi hyvin vauhdikas. Ja yhtä kipupiikkiä ja pientä puudutetta lukuunottamatta lääkkeetön :) Suuria vaurioita en saanut, episiotomiahaava on parantunut aika hyvin ja muutenkin olen toipunut hyvin.

Isi palaa ensi viikolla normaalisti töihin ja me aletaan opetella arkea ihan kahdestaan, pitäisi uskaltautua lähteä Kirpun kanssa kahdestaan johonkin. Viime viikolla en voinut kuvitellakaan, että pystyisin siihen mitenkään, kun syömishommat olivat hankalia. Autolla en ole vielä ajanut, mutta kun eilen pystyin hetken istumaan saunan lauteella, luulen, että ajaminenkin onnistuu. Useampia vieraitakin on kyllä tulossa ja isyydentunnustuksessakin pitäisi käydä ja neuvolatäti tosiaan tulee, niin katsotaan ehditäänkö mihinkään lähtemään kuitenkaan :D

Tyttö nukkui eilen käytännössä koko päivän eikä hirveästi syönytkään, tänään onkin sitten roikkunut tissillä pitkin päivää ja nyt ollut jonkin aikaaa tyytyväinen tutin kanssa. Maito ei tunnu riittävän koko päivän tarpeeseen, vaikka tyttö on sitä kovasti tilaillut, eilistä lukuunottamatta. Toivotaan, että tilailu vielä auttaisi.

Nyt siis maitobaariksi ja töllön tuijotteluun.

pinklady & Kirppu/Unelmapötkylä/Minipossu/Murupulla 17pv <3