Meillä myös syödään
Ovulaation kyttäämisen ja peitonheiluttamisen lisäksi meidän kahden aikuisen taloudessa mm. tehdään ruokaa (minä teen) ja syödään.
Olen ruuanlaittajana vaihtelevasti laiska(hko) tai innostunut. Luovaksi en itseäni kutsuisi, vaikka joskus tulee taiottua jääkaapin aarteista kaikenlaista. Paljon tulee tehtyä peruskotiruokaa (hyvää ja helppoa), mutta välillä tahdon nähdä hiukan vaivaa. Ja tällä tarkoitan lähinnä suunnittelua, että ostan kaupasta väsyneenä jotain muutakin kuin jauhelihaa ja pastaa.
En ole ikinä päässyt kiinni kausiajatteluun ruuanlaitossa, vaan tehnyt ruokaa sen mukaan mitä jaksaa tai tekee mieli. Luin pari päivää sitten Eeva Kolun Kevään ekoja, talven vikoja-postauksen ja päätin minäkin opetella käyttämään sesonkituotteita. (Simpukat tosin saavat odottaa vielä hyvän aikaa.) Aloitin tämän uuden tavan eilen. Ostin nimittäin ensimmäistä kertaa kotiin parsaa. Söin ensimmäisen kerran parsaa muutama vuosi sitten ravintolassa eikä ensikohtaaminen ollut kovin onnistunut. Täysin mauton ja vetinen parsa oli totaalinen pettymys. Sen jälkeen olen onnekseni pari kertaa syönyt myös ihan hyvää parsaa. Omaan keittiöön kyseinen tuota ei vain ole eksynyt. Viime keväänäkin katselin parsanippuja marketissa pystymättä päättämään, pidänkö parsasta tarpeeksi paljon ostaakseni sitä kotiin.
Eilen en enää miettinyt, vaan ostin. Muistin jonkun bloggailleen viime keväänä pekoniparsasta ja mikäpä nyt ei olisi hyvää pekonin kanssa. Niinpä pyörittelin pekonit parsojen ympärille ja iskin pötköt uuniin. Tässä kohtaa tein mokan, joka johti harmillisen epäonnistuneeseen lopputulokseen: lämpötila oli liian alhainen. Kun älysin tämän, pekoni ja parsat olivat jo hiukan kypsyneet, mutta pekonin rasva ei ollut juuri sulanut. Eikun lämpöä lisää ja takaisin uuniin. Halusin heittää päälle myös parmesaania, mutta tein sen ehkä hiukan liian myöhään. Lopputuloksena minulla oli täysin ylikypsää ja vetistä parsaa, jonka ympärillä oleva pekoni oli toiselta puolelta hiukan rapsakoitunut ja toiselta, pohjan puolelta todella ällöttävän limaista. Parmesaani ruskistui kuitenkin juuri sopivasti, joten haukkailin parsoista nuput sekä juuston ja rapsakat kohdat pekonista. Mies katsoi hieman ihmetellen vieressä ja söi lasagneaan 😀
Pekoni & parsa, ylikypsänäkin, oli kyllä aivan huippu makuyhdistelmä ja koska puolet parsanipusta jäi vielä odottamaan vuoroaan, aion viikonloppuna yrittää kyseistä settiä uudelleen. Todennäköisesti sopivasti kypsennettynä maistuu vieläkin paremmalle :)