Mitä kuuluu kukkuluuruu?

Kiitos, oikein hyvää kuuluu.

Eilen alkoi harjoittelujakso. Viimeinen koulutuksen tarjoama mahdollisuus harjoitella tulevaa työtä. Ensi keväänä olisi sitten tarkoitus valmistua. Uaaah, pelottavaa. Mutta olen oikealla tiellä! Tätä minä haluan tehdä työkseni, tässä työssä minä viihdyn. Lasten kanssa. Kyllä, tuleva ammattini liittyy lapsiin, sitä sen enempää tarkentamatta 🙂 Lapset ovat oivaltavia, ajattelevia, taitavia, tiedonjanoisia, kauniita, hauskoja ja rohkeita, välillä pelokkaita, surullisia, epävarmoja ja vihaisia. He kaipaavat läheisyyttä, tukea, turvaa, opastusta, jonkun vastaamaan kysymyksiin ja kuuntelemaan kaikki huimat jutut. Lapsen silmin asiat ovat suurempia, kamalampia, ihanampia ja monin muin tavoin erilaisia kuin aikuisen silmin. Kaksi päivää harjoittelujaksoa muistutti taas, että niin paljon kuin työ toisinaan vaatiikin, se myös antaa käsittämättömän paljon.

Neuloosi on iskenyt! Voisin vain neuloa, neuloa, neuloa. Viisi työtä taitaa olla kesken, ainakin vauvan villahaalari sekä kastemekko (ikuisuusprojekti), en malta tehdä vain yhtä työtä kerrallaan. Syksyn aikana on tarkoitus neuloa ainakin muutamat sukat, pari puseroa (toinen itselle), pari kaulahuivia, lapsille pipoja sekä erinäisiä joululahjoja ystäville. Lankoja olen hamstrannut urakalla ja uusia puikkoja vasta tilasin, joten välineistä ei ole kiinni 😀

Tuleva talvi näyttää hyvin mielenkiintoiselta. Opiskelua on toki jäljellä jonkin verran, mutta vuoden vaihteen jälkeen ajattelin jo siirtyä täysipäiväisesti töihin, kun näyttää siltä, että sellaisia olisi tarjolla. Opiskeluissakin on mielenkiintoisin vaihe jäljellä, kun lopputyön teko ja valinnaiset opinnot ovat enää jäljellä.

Olen pitkästä aikaa innostunut liikunnasta. Nojoo, en ole vielä tehnyt muuta kuin selannut eri tahojen kalentereita läpi ja suunnitellut, mitä kaikkea aion syksyn aikana kokeilla. Toivottavasti innostun jostakin, koska tätä ruhoa pitäisi jollakin tapaa liikuttaa! Torstaina lähden ensimmäiselle tunnille, muistelemaan ennestään tuttua pilatesta. Huomenna, jos vain suinkin jaksan, porhallan jollekin ryhmäliikuntatunnille ja viikonloppuna aion kokeilla jotain aivan uutta. Siitä kerron sitten myöhemmin 🙂

Ja mitä tähän blogin punaiseen lankaan tulee, ovulaatio on pian taas täällä! Tänään kp 20 ja uskoisin, että viimeistään viikonloppuna ollaan jo ovulaatio ohitettu, merkit alkaa olla niin selkeitä: limaa, päänsärkyä, vihlontaa munasarjoissa ja lisää limaa 😀 Vaikka seksin harrastamista ei ole tarvinnut aikatauluttaa, aion kammeta miehen petipuuhiin vaikka väsisin joka päivä, kunnes se f***ing munasolu on irronnut. Olen tunnollisesti syönyt itse sekä syöttänyt miehelle sekä raskausvitskuja että gelee royalea, joten ei saa työ mennä hukkaan 😛

Niin, että hyvin menee :D Lisäksi innostuin jo Toimituksen asukuva-haasteesta, minämyösminämyös, ja sitten älysin, että jos ei näistä höpinöistä minua jo tunnista, niin asukuvista sitten viimeistään. Arvonkin tässä nyt, ottaako riski vai ei. Haluaisin kovasti postata asukuvia, vaikkei tyylissäni (kai) mitään erikoista olekaan :D Katsotaan nyt tuleeko päättömiä poseerauskuvia vai levitänkö vaatteet lattialle tähän tyyliin vai jätänkö asukuvat odottamaan parempi aikoja..

 

Postauksen väriläiskäksi kaivoin kuvan itsekasvattamastani tomaatista, jonka poimin pihalta jo muutama viikko sitten. Takapihalla on kyllä tällä hetkellä useampikin kypsä yksilö, jotka käyn vielä tänään noukkimassa parempiin suihin.

Että eipä tässä muuta kuin ihanaa syksynväristä viikkoa kaikille, toivottavasti siitä tulee ihana! *pus*

 

ps. kaiken valittamisen jälkeen on varmasti vaikea uskoa, että olen luonteeltani todellakin näin positiivinen ja hilpeän rönsyilevä :D