Ovulaatioahdistus

”Kohta se tulee, ihan on sellaiset merkit.”
”Ihan minä hetkenä hyvänsä varmaan ovuloin.”
”Tuntuiko äsken vihlaisu, jokohan se nyt irtosi?”
”Ei kyllä tunnu yhtään siltä, että ovulaatio olisi jo ollut.”
”Joo, ei se varmaan vielä, mikäs kp se onkaan?”
”Huomenna se sitten varmaan onkin…”
”Kyllähän sen nyt olisi jo pitänyt olla, olenkohan laskenut päivät väärin?”
”Missä hitossa se ovulaatio nyt kuppaa?”
”En taida ovuloida ollenkaan kun kiertokin venyy.”
”Taisin ovuloida sittenkin, kun ei kierto ollutkaan tämän pidempi.”
”Ensi kierrossa otan ovistestit käyttöön, ettei mene ohi.”

Kuulostaako tutulta?

”Nyt tikutan ovista, että tiedän ovuloinko varmasti.”
”Tosi haalea viiva, liian aikastakin. Testaan ylihuomenna uudestaan.”
”Tosi haalea vieläkin.””Ja vieläkin, pitäishän sen jo alkaa vahvistua.”
”Ei viivaa ollenkaan, joko se muka meni?”
”Ja taas haalea viiva, kusetetaanko mua?”

Tulin JÄLLEEN vain entistä hullummaksi, enkä silti tiedä ovuloinko. Hylkäsin testit, minun kärsivällisyyteni ei vain riitä tähän tikutteluhommaan.

Ei sitä vauvaa niillä tehdä kuitenkaan.