Is this really happening to me?

Kun ihminen on tehnyt kuusi (6!) raskaustestiä kolmen päivän aikana, luulisi hänen uskovan olevansa todella raskaana. Ei se vaan mene niin. Koko viikonlopun ajan mietin näenkö unta. Tai olenko nähnyt, teinkö todella kaikki ne testit. Puhuin ystävien kanssa odotuksesta ja mietin välillä itsekseni, että miksi edes puhun tästä, eihän tämä kestä. Haluaisin olla puhtaasti vain onnellinen, en pelätä kuollakseni koko ajan. Flunssa vaivaa, mutta tuntuu, etten uskalla yskiäkään kunnolla, ettei se millinmittainen möykky tipahda kyydistä. Koska kaapissa on vielä joitain testiliuskoja, löydän varmaankin itseni dippaamassa liuskaa kupissa ennen viikonloppua.

Onneks olossa alkaa huomata muutoksia, auttaa hiukan sisäistämään tilannetta. Alavatsaa juilii, mikä saa tietty aikaan myös vainoharhoja. Ovat vähentyneet eilisen ja tämän päivän aikana, mutta nyt taas tuntuu aika kovastikin. Voi varmasti myös johtua aktiivisemmasta päivästä. Heikotus iskee herkemmin aterioiden välillä, janottaa jatkuvasti ja rakko tuntuu olevan puolet pienempi. Ostin välipalakeksejä jo varmuuden varoiksi, jos huono olo alkaa vaivata enemmänkin tai aamuisin.

Ensimmäinen neuvolakin on varattu, menen jo ensi viikolla, vaikka ehtisi myöhemminkin. Neuvolan täti laski lasketun ajan menkoista, itse laskin ovulaatiosta ja aion siitä pitää kiinni. Siinä on kuitenkin viikon ero. Omilla laskuilla tänään siis 4+4. Neuvolareissun jälkeen aiotaan kertoa tuleville isovanhemmille ja aika pian varmasti myös muille läheisille. Ihan vain, koska minä haluan kertoa. Se tekee tästä todellisempaa.

Seuraavan postauksen teen vihdoin siitä nyhtöpossusta. Ja sitä seuraavankin kirjoitan jostain muusta kuin tästä raskausälämölöstä, ihan todistaakseni itselleni, että olen edelleen ihan normaali, ajatteleva ja toimiva ihminen, joka kykenee kirjoittamaan jostain muustakin 😀