Erilainen samanlainen joulu

Joulu lähestyy uhkaavasti. Meille ei tänäkään vuonna tule jouluverhoja. Eikä varmaan ihmeemmin muitakaan joulukoristeita. Osittain sen takia, etten pidä punaisesta ja iso osa joulukoristeista ja -tekstiileistä ovat punaisia. Pidin siitä joskus, mutta sitten se alkoi aina tuoda mieleen joulun ja hävitin kaiken punaisen, astiat ja vaatteet. Nykyään en pidä siitä oikein edes jouluna. Ja vaikka nykyään on paljon muunkin värisiä joulukoristeita, en ole oikein vielä hahmottanut, miltä haluiaisin kotini näyttävän jouluna. Pitäisi ensin opetella pitämään koti siistinä… No mutta kuitenkin. Emme myöskään ole juurikaan kotona joulun pyhinä, joten ne tontut hengaisivat täällä ihan keskenään. Ja haluaisin kuitenkin ne pois heti tapaninpäivän jälkeen. Ei siis kannata.

Kaikesta tästä huolimatta haluaisin joulukuusen sisälle, T ei niinkään. Ehdotin jo pari vuotta sitten muovikuusta, mutta sellaista ei kuulemma hänen kotiinsa tule. Enkä kyllä oikeasti minäkään sellaista haluaisi, vaikka ne neulaset saavat hermot kiristymään (hormonihermot ovat tiukalla välillä muutenkin). Jos meillä siis on kuusi, niin sitten se on oikea. Mutta kun oikeakaan ei saa kannatusta, niin meille ei sitten taida tulla kuusta.

Entäs pihalle? Ihan pikkupikkuinen kuusi? Kuulemma parempi ajatus. Mutta minähän en täysin kädettömänä pysty mitään kuusta hankkimaan (enkä aio siitä maksaakaan), joten kuusen hankkiminen on kiinni T:n innokkuudesta. Ulkokuusi voisi nököttää pihalla vaikka koko talven, mutta koska jouluun on enää reilu viikko, alkaa kohta olla kiire. Katsotaan miten käy.

Mutta ensi vuonna! Sitten on oltava joulukuusi. Sisällä! ”Minun – meidän – lapsi ei kasva ilman kuusta” kuulin itseni sanovan, kun pari viikkoa sitten keskustelimme kuusiasiasta. Niin kuuli T:kin ja tyypilliseen tapaansa väänsi siitä sitten hassunhauskan jutun. ”Se jää sitten pieneksi jos ei oo kuusta.” ”Niin, se pysyy aina puolivuotiaana”, pohdin ääneen. ”Ihan kamalaa, se olis aina sellanen hampaita tekevä ja kiinteitä opetteleva kiukkuinen pieni ipana!” Tässä vaiheessa T vain hörähteli ja minä jatkoin hihittelyä. ”Ekana jouluna on pakko olla kuusi, otetaan se kuusettomuuden riski vaikka sitten kaksivuotiaana, se olis jo suhteellisen omatoiminen silloin!” Kaiken sen hihittämisen lopputulemana sain T:n lupaamaan, että meillä aivan satavarmasti on ensi vuonna joulukuusi. Sisällä.

Hirveän höhöttämisen jälkeen minä jäin pohtimaan tulevaa joulua. Viimeinen joulu kahdestaan. Pitäisikö tehdä jotakin erikoista? Vai tehdä kaikki niin kuin aiemmin, koska ensi vuonna kaikki on erilaista? Tällä hetkellä joulun pyhät vietetään niin kuin viime vuosina: yksi yö minun vanhempieni luona ja toinen T:n äidin ja miehen luona. Kummassa vietämme aaton, en tiedä vielä. Koska välimatkat ovat lyhyitä, ei tarkkaa suunnitelmaa tarvitse stressata. Kunhan saa rauhoittua, syödä hyvin ja PALJON sekä viettää aikaa rakkaiden kanssa.

Ensi jouluna kaikki on toisin, kun meitä on kolme. Silloin meidänkin kotiin tulee joulu kuusineen ja vaikka punaisine verhoineen jos se sen vaatii :’)