Neuvolaterkkuja

Aikamala ihan oikeasti kävin ÄITIYSneuvolassa. Tähän asti olen käynyt perhesuunnitteluneuvolassa. Sama täti, sama huone, uusi kätilöopiskelija ja uusi nimi. Hurjaa.

Aikaa vierähti 1½tuntia, ihan huomaamatta. Tämä tuleva mamma painaa 57,7kg, verenpaineet kohdillaan ja hempparikin yli 130. Täti oli hieman huvittunut, kun selostin ovulaation paikallistamista ja myös kuuden positiivisen testin tekoa. Ei sitten enää tehty varmistustestiä. Vaikka ollaan lasketusta ajasta eri mieltä, lukee papereissa 29.5. Arvioitu ovulaatio näkyy kuitenkin tiedoissa, ekassa ultrassa muuttuu jos on muuttuakseen.

Tasan neljän viikon päästä olisi sitten seuraava visiitti, silloin neuvola-lääkäri ja kuunnellaan sydänäänet (!). O-M-G. Silloin 9+5 (10+5). Sitten toivottavasti saan Miehenkin mukaan. Heti kohta sen jälkeen np-ultra ja mahdollisesti muita testejä, jos halutaan sikiöseulontaan. Sokerirasitustesti on myös tiedossa, mutta sen kyllä arvasinkin.

Kaikenlaista opusta sain matkaan eli niitä ruvetaan miehen kanssa opiskelemaan. Sain jopa opas-dvd:n, nykyaikaista 😀 Kokonaisuudessaan käynnistä jäi hyvä fiilis, neuvolatäti on mukava ja paljon selvisi asioita. Uskallan ehkä loppuviikosta lähteä liikkumaankin. Hiukan luottavaisempi olo on, vaikka oireiden vähäisyys saa vähän vainoharhaiseksi. Tai siis, pahoinvoinnin puuttuminen saa vainoharhaiseksi. Väsymys on aivan jäätävää, voisin torkkua koko ajan. Lievää närästystä havaittavissa, vessassa saa juosta jatkuvasti ja syödäkin voisi vähän väliä. Isoja annoksia ei tee mieli syödä ja liian pitkä ateriaväli (=laskeva verensokeri) aiheuttaa heikon olon. Ja ihan suoranaisen nälän 😀

Mugelon pienenpieni sydän on alkanut (tai alkaa hetkenä minä hyvänsä) lyödä ja alan pikkuhiljaa tuntea jotakin kiintymyksen/rakkauden kaltaista pientä ihmisen alkua kohtaan ja sen takia menetys pelottaa koko ajan enemmän :( Huomenna pääsen kertomaan omalle äidilleni ja melko varmasti molemmat tirautetaan pikku itkut :’) Loppuviikosta uutisen saavat kuulla myös Miehen vanhemmat ja sisko. Omalle veljelleni (tulevalle enolle<3)haluaisin kertoa myös kasvokkain, mutten yhtään tiedä milloin näemme seuraavan kerran. Pitää ainakin aluksi vannottaa vanhemmat pysymään hiljaa. Sitten, kun sydänäänet on saatu kuulumaan, voisi asiasta alkaa puhua jo ”julkisesti”. Toisaalta toivon, ettei maha paljastaisi asiaa vielä muutamaan viikkoon, toisaalta odotan jo malttamattomana, että voin pukeutua kapeisiin vaatteisiin ja näyttää ”tilani” kaikelle kansalle. Tällä hetkellä maha on jokseenkin turvonnut ja ajatuskin farkuista ahdistaa :D Enkä halua kenenkään kuvittelevan, että olisin jo pidemmällä viikoissa, mitä voisi mahan perusteella luulla.

Mutta oih, juuri tällä hetkellä olen vain onnellinen, en vainoharhainen tai kauhuissani. Vain onnellinen. Onnellisuutta luvassa lisää vielä saunareissulla ystävien luokse<3

pinklady & Mugelo 5+5 (6+5)