Nimipaniikki
Kyllä, nyt jo! 😀
Olen miettinyt tulevien lasteni nimiä noin 14-kesäisestä saakka eli, mitä, jo yli 10 vuotta (hui). Pari viime vuotta aihetta on pohdittu melko paljon myös yhdessä miehen kanssa. Nimiasia kun on ollut muutaman vuoden ajan melko säännöllisesti ajankohtainen lähipiiriin tupsahtaneiden pikkupalleroiden takia.
Mikä se paniikkiosuus sitten on? No se, että tällä hetkellä vaikuttaa siltä että on olemassa kutakuinkin vain yksi pojan nimi, jonka molemmat miehen kanssa kelpuuttaisimme kutsumanimeksi lapsellemme ja pari kuukautta sitten lähipiirissämme eräs pieni mies sai juurikin tuon saman nimen (!). Täysin järjetöntä tuskailla tällaista asiaa tässä vaiheessa, mutta toista yhtä hyvää nimeä ei tunnu olevan.
Hommaa ei yhtään helpota, että olen itse todella rajoittunut tämän nimiasian suhteen. Nimi ei saa olla suomen kielen substantiivi, ei liian erikoinen eikä liian perinteinen, ei mielellään sisällä r-kirjainta eikä nimi saa olla sama kuin jollakin sukulaisella tai tutulla (ihan kaikkia tuttavia ei tähän kuitenkaan lasketa, ne kuitenkin joita jossain määrin kiinnostaa minkä nimen lapsemme saa). Lisäksi kutsumanimi pitäisi kauniisti sointua kahteen muuhun nimeen, jotka on poimittu omilta isoisiltämme.
VASTAPAINOKSI tähän paniikkiin: meillä on jo lähemmäs vuoden verran ollut valmiina kaksi (2!) kolmen nimen yhdistelmää tytölle :D Kyllä sitä ihminen voi olla täysin tärähtänyt…
Tänään kp10 ja edelleenkin elätellään toiveita niistä supersiittiöistä, ovulaatio on merkeistä päätellen tapahtumassa heti tuossa alkuviikosta, mutta mies tosiaan lähti reissuun. Eihän sitä koskaan tiedä. Henkisesti oli aluksi kova paikka hyväksyä, ettei meille todennäköisesti tule vauvaa vielä tänä vuonna. Mutta ei se enää tunnu pahalta, olen aina tavallaan toivonutkin, että lapseni syntyisivät ennemmin alku- kuin loppuvuodesta. Nyt vain ahdistaa ajatus olla viimeisillään raskaana keskellä talvea. Mihin viittaan se maha sitten 30asteen pakkasella kiedotaan, jos ei halua kuukauden takia ostaa untuvatakkia koossa ”valas”?