Väsynyttä hysteriaa ja paljon pohdintaa
Joo-o, väsymystä on. Se onkin se kaikista voimakkain oire turvonneiden tissien lisäksi. Nyt parin päivän aikana tuntuu taas lisääntyneen, vaikka eilen illalla jaksoinkin lähteä vielä kymmenen jälkeen pienelle ajelulle T:n kanssa. Tänään nukuttiinkin sitten pitkään ja pää on ollut täynnä usvaa koko päivän. Voisin torkkua pitkin päivää, vaikka yleensä en kovin herkästi nuku päivällä. Väsymys aiheuttaa itkua, naurua, lyhyttä pinnaa ja lisää naurua, myös hysteerisiä kikatuskohtauksia, joista ei meinaa selvitä kuivin housuin. Yhtenä iltana istuin keittiön lattialla ja itkin ja nauroin yhtä aikaa varmaan 10minuuttia pystymättä tekemään tai sanomaan MITÄÄN. Sen jälkeen tuli puhtaasti väsyitku. Eli jonkun sortin mielialanvaihteluitakin havaittavissa 🙂
Väsymyksen keskellä olen ehtinyt pohdiskella monia raskaus- ja vauvajuttuja, yksikseni ja yhdessä T:n kanssa. Hän suhtautuu koko tilanteeseen vielä aika varauksellisesti, kun mitään konkreettista todistetta alkion olemassa olosta ei ole. T on kuitenkin oireeni huomannut ja alkaa jossain määrin sisäistää tilanteen.
T lueskeli yhtenä iltana läpi sikiöseuolontavihkosen, josta sitten keskusteltiin. Tiesin itse kyllä etukäteen miten sikiöseulonnat suunnilleen etenevät, sekä ystävien että koulutuksen kautta, mutten ollut aiemmin pohtinut ollenkaan, miten itse toimisin. Vaikka päätös pitää olla tehtynä vasta seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä, on hyvä, että asia on jo nyt päätetty. Eipähän tarvitse enää pähkäillä. Ja siis kyllä, osallistutaan sikiöseulontoihin. Haluamme molemmat tietää, jos lapselle on odotettavissa jokin poikkeavuus. Siitäkin huolimatta, että murehdin varmasti koko loppuraskauden, jos tuloksissa on jotain edes hiukan poikkeavuuteen viittaavaa. Tottakai mietityttää mitä kaikkea voikaan selvitä ja mitä sitten tehdään jos tuloksissa on viitteitä jostain todella vakavasta.
Toinen asia, josta on hiukan yhdessä juteltu, on vauvan sukupuoli. T ei vielä osaa sanoa, haluaako tietää sukupuolen etukäteen, mutta minä haluan. Oli lapsi kummanmallinen vain, olemme hänestä onnellisia eikä se vaikuta esim. vaunujen väriin, koska ne tulevat olemaan melko varmasti mustat. Haluaisin kuitenkin jo raskausaikana voida ostaa Mugelolle vaatteita sukupuolta ajatellen. Näistä on Lilyssäkin puhuttu paljon: miksi joku vaate on juuri tytön tai pojan vaate? Minullakin on jo jemmassa kummallekin sopivia bodyja ja pöksyjä, joista osa on ”poikien osastolta”, värien erottelu tyttöjen ja poikien väreiksi on ihan älytöntä, mutta haluan kuitenkin pukea tytölleni rimpsumekon tai pojalle pienen kravatin ja herrahatun. Se, kuinka hyvin onnistuisin pitämään tiedon sukupuolesta itselläni, on sitten eri asia. Jos T ei halua sukupuolta tietää, yritän ainakin kovasti olla paljastamatta asiaa. Kummallekin on jo kutsumanimi päätetty, koska neuvola haluaa käsittääkseni jotkut nimet tietoihin hätäkasteen varalta.
On jotenkin hurjaa, kun ei mitenkään pysty ymmärtämään mitä kohdussa tapahtuu. Tämän raskausviikon lopulla alkion pää-perämitta lähentelee jo 10milliä, pieni sydän sykkii hurjalla nopeudella ja pumppaa ihan oikeaa verta. Tämän viikon lopulla alkavat kehittyä kädet ja jalat sekä korvat. Näihin aikoihin raskaushormonin määrä nousee korkeimmilleen koko raskausaikana, eli ei mikään ihme jos oireetkin tuntuvat voimistuvan. Pelko nostaa edelleen hetkittäin päätään: jos tämä ei kestäkään? Yritän uskoa, että pieni on vahva ja kasvaa ja kehittyy niin kuin pitääkin. Oireet onneksi vahvistavat tunnetta. Kotidopplerin hankkiminen houkuttaa, olisi kiva voida kuunnella pientä sydäntä. Tosin ihan vielä sitä ei kai vielä pysty kuulemaan, mutta jo parin viikon päästä ehkä..
Olen pohtinut paljon myös pinnallisempia asioita, mm. vaatteita (omia ja Mugelon), nukkumista (minun ja T:n sekä Mugelon), vaunuja, tulevaa kevättä opiskeluineen ja ensi kesää. Vaatepohdintaa on pitänyt harrastaa ihan tosissaan, koska alavatsan turvotus on aika voimakasta enkä haluaisi sitä vauvamasuna vielä esitellä. Katsotaan nyt laskeutuuko se vai jatkaako suoraan kasvua.
Pahoinvointi loistaa edelleen poissaolollaan. Sen puuttuminen saa vainoharhaiseksi, kun kyllähän pahoinvointia pitäisi olla. En jaksa uskoa, että selviäisin ilman, kun äiti on vaivasta kärsinyt ja normaalistikin tulen herkästi huonovointiseksi esim. autossa ja jos jos verensokeri laskee liian matalalle. Mutta tässähän ollaan vasta 7.viikolla, eli ehtii se vielä iskeä. Ja yritän muistaa mitä yhdestä oppaasta luin: jos sinulla ei ole pahoinvointia, se ei merkitse, että jotain olisi vialla 🙂
Minun vanhempani kuulivat Mugelosta keskiviikkona isän synttärikortin muodossa ja olivat mielettömän iloisia, pohtivat, että saavat sukulaisilta käyttöön syöttötuolin ja tuleva ukki lupasi viedä naperon torille kesällä. Viikonlopun aikana asiasta kuulevat loput isovanhemmat sekä T:n sisko ja minun veljeni. Sitten yritetään (tai etenkin minä yritän) olla hissunkissun ainakin siihen asti, kunnes sydänäänet on kuultu neuvolassa.
Koska päivä on jo mennyt ihan harakoille, taidan vähän siistiä keittiötä ja käydä odottamaan miestä kotiin. Parin tunnin päästä mennäänkin kylään tulevien tädin ja serkkutyttöjen luo 🙂
Ihanaa viikonloppua!
pinklady & Mugelo 6+2 (7+2) <3
