Tilannekatsaus kp25, yk8

Ei mitään.

Nada.

Ingenting.012 (640x480).jpg

Ei mitään merkkiä ovulaatiosta. Tai edes sen lähestymisestä.

Stressi on kuulemma tehokkaimpia raskautumisen estäjiä, mutta ole siinä sitten stressaamatta, kun ei voi kuin odotella. Ovulaatiotestienkin tekeminen on ollut vähän epäsuosiossa, kun ekoissa testeissä ei näkynyt minkäännäköistä viivaa ja vasta nyt viiva alkaa näkyä kunnolla. Mistään positiivisesta testistä ei kyllä voi puhua vaikka vähän liioittelisi.

Vapaapäivänä testi tulee tehtyä ohjeiden mukaan, klo 10-20 välillä, eikä heti herättyä. Mutta töissä? Ensin pitäisi pissiä purkkiin, sitten tavaran pitäisi jäähtyä (?) vartin verran ja vielä testin dippaamisen jälkeen odotella vartti, jotta tulos on varmasti luotettava. Miten tämä tehdään max. 20minuutin tauolla? Vielä pitäis pitäytyy juomasta hirveesti pari tuntia ennen testaamista. Tällä helteellähän ei onneks oo mitenkään kummemmin jano…

Olenkin työpäivinä tehnyt testin ennen töihin lähtöä, kellonajasta piittaamatta. Mahdollisuuksien mukaan olen myös yrittänyt tehdä testin vasta pari tuntia heräämisen jälkeen, kun aamuvirtsa ei kuulemma sovellu niin hyvin sen LH-hormonin testaamiseen.

Ajatus oli soittaa tänään neuvolan tädille ja kysyä mielipidettä, että mihin asti tätä kiertoa odotellaan. En ole soittanut, enkä soita. Jos hermot kestäisi, voisin odotella samoille päiville, millä viime kierrossa ovulaatio tapahtui, mutta sinne on kuukausi aikaa (!). Ehkä soitan ensi viikolla, jos ovistestin viiva ei sitä ennen kilju kirkkaanpunaisena…

Vaikka olisi hyvä harrastaa seksiä joka toinen päivä varmuuden vuoksi, ollaan siitä ajatuksesta luovuttu. Himot häviää heti, kun alkaa ajatella ”tänään kyllä pitäisi, kun eilen ei jaksanut”. Jos minä ovuloin, huomaan ne ennakoivat merkit kyllä muutamaa päivää aiemmin ja ehdimme hyvin ”talletella”. Sitä paitsi. Nyt, kun päiviä ei ole ”laskettu”, se peitto (ja sohvatyynyt) on saaneet kyytiä joka toinen päivä ;D

009 (640x480).jpg

 

Ollaan puhuttu miehen kanssa, että alkoholin käyttöä pitäisi seurata ja jopa hiukan vähentää. Ei olla absolutisteiksi ryhtymässä, mutta hirveitä kännejä ei ole suotavaa vedellä, varsinkin kun siittiöt taitavat kärsiä kännistä miestä pidempään. Onneksi tupakanpoltto tuli lopetettua jo muutama vuosi sitten.

 Muutenkin olen pohtinut viime päivinä kikkoja, joilla mahkuja voisi itse kasvattaa. Join yhden viikon greippimehua, mutta ainut greippitäysmehu, jonka löysin, on Tropicanan ja maksaa yli kolme (3) (!) euroa litra. Greipillä on kuulemma suotuisa vaikutus kohdun limakalvoon. Pitäisi kai syödä tuoreita greippejä… Vaivalloista.

Katselin myös luontaistuotekaupassa viime viikolla Gelee Royale- purkkia, jäi vielä ostamatta, mutta taidan tällä viikolla käväistä purkillisen hakemassa. Kyseessä on siis aine (neste?), jota kuningatarmehiläiset käyttävät pääasialliseksi ravinnokseen ja on syynä niiden suureen kokoon, pitkäikäisyyteen ja ylitsepursuavaan hedelmällisyyteen. Kuningatarmehiläiset kun munivat jopa tuplasti oman painonsa verran munia, JOKA PÄIVÄ. Sopisi minulle! Kyseisiä nappeja kannattaisi kai syöttää myös miehelle. Kuulen jo korvissani ne riemunkiljahdukset mitä ehdotukseni todennäköisesti saa aikaan! 😀

 

Tällaista meillä. Vielä vajaa kuukausi kesää jäljellä, mitähän sitä vielä ehtisi tehdä? 🙂

 

 

160 (640x480).jpg

 

Suhteet Rakkaus Seksi Hyvä olo

Hetki on kaunis

033 (480x640).jpg

Mä tajuta sain, että hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että nyt tai en koskaan tän hetken mä tahdon tallentaa
Mä hengittelen, olen täynnä voimaa
Mä tajusin sen, että onni on se, että mun sydän pomppailee
En odota aina uutta, muuten mä jään ilman mahdollisuutta elää elämää!

En laula tänään niista sydänsuruista,
Enkä laula tänään niistä hetkistä, jotka hukkasin turhiin toiveisiin
En laula tänään, surun kyynelistä
Mä onneni nään olemassa tässä ja nyt ja se pulppuaa

Jokainen sielu on kaunis,
Talven tai kesän sävel on kaunis
Ja laula jos tunnet tän onnen,
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on.

Hetki on kaunis, vaan missä se on, missä se on
Hetki on kaunis, ja missä mä oon, siellä se on
Keinuissa, vaunuissa, tarhoissakin, siellä se on
Perheissä, jengeissä, kouluissakin, siellä se on
Kiireissä, yötöissä, arjessakin, siellä se on
Linnoissa, bingoissa, puistoissakin, siellä se on
Maailmanpyörissä, junissakin, siellä se on
Hetki on kaunis, ja missä sä oot, siellä se on

Mä tajuta sain, että hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että nyt tai en koskaan tän hetken mä tahdon tallentaa

Haloo Helsinki! – Hetki on kaunis

***********************************************************

Tänä aamuna taas muistin, että pitää olla onnellinen siitä, mitä on. Kuinka ihanaa olikaan pitkästä aikaa herätä yhdessä miehen kanssa, köllötellä pitkään sängyssä ja höpsötellä. Vaikka mieluusti pötköttelisin aamuisin pienen mukulankin kanssa, pitää osata iloita kahdenkeskisistä ihanista ja hauskoista hetkistä, joista lapsen kanssa pääsee nauttimaan todnäk jonkin verran harvemmin. Tai ainakin erilailla.

Onni on sinä&minä<3

****
(en tiedä tykkäänkö varsinaisesti tuosta biisistä, mutta sanat oli todella osuvat, kun äsken sen ekan kerran kuuntelin.)

Suhteet Rakkaus