Ghost

Tänään raskaustestiin ilmestyi viiva, KÄÄK. Hyvin, HYVIN heikko viiva, mutta viiva se on silti. HAAMUVIIVA. Niin haalea, ettei siitä saanut edes kuvaa. Niin montaa täysin negatiivista testiä olen kuitenkin tuijotellut, että huomaan kyllä haaleimmankin viivan esiasteen. Testin tekemisestä on nyt melkein kaksi tuntia eikä viivaa enää juurikaan näy. Alun perinkin älysin katsoa tulosta vasta ohjeissa mainitun ajan jälkeen, joten roskishaamuksikin voisi kutsua. Tai sitten kyseessä on häirikkö nimeltään ”viivanpaikka”. Mutta en ole saanut aiemmin edes niitä, joten pieni hysteria on kai ihan oikeutettua. Hädissäni laitoin heti miehelle viestin, mikä alkoi välittömästi kaduttamaan. Soitti jo tohkeissaan, että onko kuinka luotettavaa, harmitti sanoa, että ei ollenkaan vielä 🙁

Jos ylihuomiseen malttaisi mielensä ja tekisi sitten uuden testin, josko sen myötä olisimme hieman varmempia.

Oih, voisiko se olla totta?  :’)

Suhteet Oma elämä

Anonyymisti

Blogin pitäminen anonyymisti on todella turhauttavaa. Olen ehkä himpun verran vainoharhainen paljastumiseni suhteen enkä oikein uskalla kirjoittaa mistään. Jos joku ystävistäni vaikka sattuukin löytämään blogiini ja ”tunnistaa” minut? Alkukesän aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista vauvaprojektiin liittymätöntä, mistä olisi kiva kirjoittaa, mutten ole uskaltanut. Olisin mm. halunnut laittaa kuvia kivasta pihastamme ja lastenhoitohetkistä, mutta ne paljastaisivat minut välittömästi. On kyllä todella epätodennäköistä, että joku ystäväni tai perheenjäseneni sattuisi blogiani lueskelemaan, siltikään en pääse pakoon ajatusta, että jos kirjoitan tekemisistäni liian tarkasti, joku tekstiä lukiessaan yhtäkkiä tajuaa, kuka olen.

Haluan turhautumisesta huolimatta pysyä anonyymina ainakin siihen asti, kunnes raskaustesti on näyttänyt plussaa ja ollaan pienen vuokralaisen kanssa ns. varmoilla vesillä, koska siihen asti haluaisin pitää ihanan uutisen vain minun ja mieheni välisenä oikeassakin elämässä. Ystäväni totesi jo lähes pari vuotta sitten, etten pystyisi pitämään sellaista tietoa salassa päivää kauempaa. Olen kuitenkin ”pelkää aina pahinta”-tyyppi, ja jo nyt täysin vakuuttunut, että ainakin ensimmäinen raskaus päättyy keskenmenoon tai häviää kuin tuhka tuuleen (se tuulimuna). Tämän takia aion sinnitellä salaisuuden kanssa mahdollisimman pitkälle, vaikka varmasti haluaisin kuuluttaa uutisen koko maailmalle ennen kuin koko testi olisi ehtinyt kuivua 😀

Aika toki näyttää miten todellisuudessa käy, voihan olla, että olosuhteiden pakosta joudun jollekin, esim. äidille tai jollekin ystävälle kertomaan aiemmin – ok, äidilleni voisin ehkä muutenkin asian paljastaa heti alussa ihan vertaistuen saamiseksi. Tai ehkä kuitenkin haluan, peloista huolimatta, jakaa onnen läheisteni kanssa jo heti raskauden alussa. Ja kun asia julkistettu IRL, missä vaiheessa se sitten tapahtuukaan, voin ”vapautua” anonymiudesta täällä blogin puolella, kun paljastumista ei tarvitse enää pelätä 🙂

************************************************************************

Tilannetietoja:

Tätä seitsemättä kiertoa on kestänyt jo 38 päivää ja ovulaatiotikutkin loppuivat, enkä ennen uutta kiertoa aio uusia hankkia. Aamulämpöjen mittailukaan ei ole antanut mitään merkkejä ovulaatiosta 🙁 Satunnaisia nippailuja on välillä tuntunut alavatsassa, muttei mitään niin merkittävää, että niistä voisi mitään päätellä. Tällä viikolla olo on ollut vähän kummallinen välillä, kummallista pääkipua ja kenkkuileva vatsa, myös menkkamaisia kouristuksia tuntunut. Ajattelinkin huomenna tehdä raskaustestin, ihan vain varmuuden vuoksi, ettei tule turhaan saunasiiderillä humallutettua mahdollisesti kehittyvää solurypästä. En usko positiiviseen tulokseen, mutta kun näistä kierroista ei tiedä ja nuo kummat oireet voisi joku kaheli tulkita raskausoireiksi… :/

Ovulaation kyttäilyn sijaan mielessä siintää jo juhannus, jota varten meillä ei ole juuri minkäänlaisia suunnitelmia, tavoitteena vain päästä katsomaan kokkoa ja nauttia mukavasta viikonlopusta hyvässä seurassa.

Minä lähden nyt kauppaan ja sitten alan odotella vieraita saapuviksi.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! 🙂

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään