Sattuu

Kohtuun. Ja sydämeen.

 

Niin siinä sitten siis kävi. Vuoto alkoi eli kahdeksas kierto vauvantekohommaa pyörähti käyntiin.

 

Toiveet ehti jo kasvaa melkoisiksi, siitä huolimatta etten oikeasti uskaltanutkaan toivoa. Muutamana iltana olen ollut tosi huonovointinen ja rinnat on edelleen herkillä. Lämpö oli kuitenkin pudonnut tänä aamuna parin viikon takaisiin lukemiin. Huonovointisuuskin on varmaan johtunut liian vähäisestä juomisesta.

Ehdin tehdä eilen negatiivisen raskaustestin, joten toisalta hyvä, että kiertokin loppui. Eilen tuli jo itku, tänään tunteet on hieman sekavat. Sydäntä puristaa. Aivan järjettömästi. En tiedä onko surua, vihaa, ahdistusta. Onneksi kivut ei (ainakaan vielä) ole vaatinut särkylääkettä.

Ei kai tässä sitten muuta, kuin ovulaatiotestejä tilaukseen ja kohti seuraavaa koitosta. Uskon nyt vielä vahvemmin, että ovulaatio todellakin tapahtui kaksi viikkoa sitten. Se hiukan helpottaa, kroppaa toimii, mutta kummallisella rytmillä. Voisin suunnata lääkärin juttusille jos ei kuukauteen tapahdu mitään, koska toinen tällainen megakierto veisi miltei yrittämisen vuosipäivään saakka ja se olisi vain ajanhaaskausta.

*****************************************************

Viikonloppuna saatiin kokea hetken aikaa, millaista elämä voisi olla (ja toivottavasti joskus onkin), kun kaksi pientä ja tärkeää kävivät yökylässä. Iltakävely leikkipuistoon tai hammaspesut tuntuivat niin ihanan tavallisilta asioilta. Kun istuin illalla makuuhuoneen lattialla seuraamassa pienen matkaa höyhensaarille, tunsin valtavaa kaipausta: tämän minä haluan kokea joka ilta. Haluan kokea joka ikinen päivä sen ilon ja onnen, joita pirpanat saavat minut tuntemaan naurullaan, riemunkiljahduksillaan ja hymyillään.

Pienten kyläilijöiden lähdettyä koti tuntui äkkiä kovin hiljaiselta ja kolkolta. Ikävä tuli välittömästi.

 

******************************************************

 

Siitäkin huolimatta, että sattuu, hyvät, huonot, parhaimmat ja (ehkä varsinkin) kaikista paskimmatkin hetket ovat kaikki yhtä merkityksellisiä.

 

vaikka hetki on raskas ja vaikea…

ja vaikka hetki on hauras ja kaipaava…

vaikka hetki on uskoa raastava…

se on elettävä huolella.

(Samuli Putro)