Se mistä haaveillaan

Mies. Lapsia. Perhe. Koti. Onni.

Olen kova haaveilemaan. Haaveilen matkoista kaukaisiin maihin, ihanista kesähäistä, mieluisasta työpaikasta, eläkepäivistä, lapsenlapsista, tulevasta kesästä, leffaillasta, hyvästä ruoasta, laiskoista sunnuntaiaamuista miehen kanssa, omakotitalosta, vaatteista ja vaikka mistä muusta.

Mutta yksi haave minulla on ollut koko ikäni. Vauva. Lapsi. Äitiys. Mitään en ole elämässäni halunnut niin paljon kuin oman lapsen.

Nyt, monien vuosien haaveilun jälkeen, olen mieheni kanssa ryhtyny toteuttamaan tuota haavetta. Vauva saa siis tulla. Projekti on ollut käynnissä kohta neljä kuukautta. Kovin vähän aikaa on vasta kulunut, mutta jo vuosia kestänyt haaveilu tekee tästä odottamisen odottamisesta hermoja raastavaa. Varsinkin, kun pohdin kaikkia pahimpia ja parhaimpia mahdollisia vaihtoehtoja vielä haaveiluakin enemmän.

Entäs jos…? Tai mitä jos ei…? Ja mitä sitten, jos..?