Kosmetiikan kevät

 

kosmetik1.jpg

 

Kävelin lounastauolla marketin kosmetiikkaosaston vierestä ja siinä sopivasti Lumenen myyntipiste houkutteli luokseen. Lumenelta olen vuosien varrella käyttänyt puutereita, kynsilakkoja, huulipunia, meikkivoiteita ja aurinkopuuteria, jota muuten tuntuu riittävän loputtomasti.. Silmiini osui sopivasti tämä hauskan näköinen hohdeaurinkopuuteri, jonka ostin ex tempore. Hohdejuttujen kanssa saa muuten olla tarkkana, ettei liikaa satu aamuhämärässä tupsuttelemaan. Kuitenkin sopiva määrä saa ihon, no, hehkumaan, vaikka ei olekaan ruskettunut. Minä en edes rusketu, joten haen pienen päivityksen näillä aurinkopuutereilla. Olen niin tylsä, etten käytä mitään itseruskettavia, sillä ne eivät onnistu minulla koskaan. Kaikesta kuorinnasta ja kosteutuksesta huolimatta. Puuterituotteita on myös helppo säännöstellä, helpompi kuin vikaan mennyttä itseruskettavaa.

Samalla ostosreissulla rohkaistuin ostamaan valkoisen kynsilakan, sehän tuntuu olevan nyt tämän hetken trendi ja se on näyttänyt muiden kynsissä kivalle. Emmin kuitenkin sen verran lakan sopivuutta, että panostin vain pieneen Mavalan pulloon, jottei lakkaa jäisi käyttämättä. Olen nyt pari kertaa lakannut kynteni valkoiseksi ja koen sen yhä hieman vieraaksi. Lakkasin toisena päivänä päälle kultahippusia (pääsiäismunia:)). Toisen yrityksen jälkeen maalasin kynteni seuraavana päivänä mustaksi. Eli ei ehkä ole kuin yhden päivän juttu, näköjään. Mutta siis jollain hileellä saa erilaisen vivahteen, joten se pelastaa korjauslakka-lookin. Ihan valkoinen ei ole mun juttu, mutta sininen menee, ainakin keväällä ja kesällä, sillä…

 

kosmetik2.jpg

Stockmannilla hakeuduin katsastamaan Chanelin valikoimia, kun käsiin sattui sininen kynsilakkasävy Blue Boy. Numerokin on ikoninen 555… Boy-laukusta haaveillessa on halvempaa ostaa tämä edullisempi Chanelin Boy. Kynsillä tuo herkku on hieman farkunsininen, poikani mukaan melkein Captain American sininen. Kumpikin ok. 

Kauneus Meikki Testit

Kevät ja sen mukaiset sävyt

laukut1.jpg

Vastikään paljastin luottosävyni, eli lämpimän ruskean eri sävyt, joista tykkään ja jotka ovat klassikoita eri vaatekaapeissa. Nyt ajattelin katsastaa laukkukokoelmaani ja miettiä, onko siellä vastaavia pehmeitä sävyjä. No, kuten arvata saattaa, olen silläkin saralla ollut uskollinen ja kerännyt ruskean eri sävyjä… Tässä alkuun neljä ensimmäistä, erilaista edustajaa. Yläkuvassa ylinnä on mutaisen ruskeaa sävyä edustava Fendin Spybag. Sen vieressä oikealla Chanel, ja alhaalla vasemmalla Mulberryn Bayswater clutch ja Alexa. Kukin laukku on myös kannettavuudeltaan erilainen, eli Fendi on käsivarsimallia, Chanel olkapäällä pidettävä, Mulberryn Bayswater clutch lyhythihnainen olkalaukku ja Alexa menee olalla ja messengerinä, tai siis olan yli. Käsivarrelle se on mielestäni liian nafti. Toki jos olisin teini käsivarsiltani, se olisi sopiva;) 

 

laukut2.jpg

Mulberryn Bayswater clutch on kiiltonahkaa ja siitä syystä erittäin helppo ja huoleton laukku. Alexa taas päinvastainen; lampaannahka on herkkää, silkkistä. Kiiltonahkaisiin juttuihin minulla on hoitoaine, joka myös poistaa mahdolliset pienet liat. Kiiltonahasta joko pitää tai ei. Joskus kauan sitten pidin sitä muovimaisena, mutta aitonahkainen kiiltonahka on useassa sävyssä aika kiva. Alexassa minua viehätti ostohetkellä tuo tikkaus, joka toistuu lukossa. Se tuo ulkoasuun tietynlaista napakkuutta, vaikka pehmeä laukku onkin kyseessä. Jossain vaiheessa haaveilin jo isoimmasta Alexasta, mutta perusmalli on riittänyt.

 

laukut5.jpg

Pussukkamainen Chanelin 1990-luvun laukku on sitten taas erilaatuista, kestävämpää caviar-nahkaa. Onhan tuo hieman jo reissussa rähjääntynyt kaveri, mutta niinhän rakkaille laukuille joskus käy. Kuitenkaan pienet kulumat eivät poista sitä seikkaa, että kyseessä on aivan ihana laukku, jonka käyttöä pitäisi lisätä. Vaikka olenkin suht hillityn tyylin ystävä, tuossa laukussa ei hillittyä oikein ole mikään. Paljon logoja ja raskaat pallopompulat metalliketjusta puhumattakaan. Se onkin eleettomän tyylin piristäjä, ysäriblingiä tykkäämässäni muodossa… Näitäkin laukkuja voisin kuvitella valkoisella raikastettujen asujen pariksi, klassisilla sinisillä farkuilla… Nyt keväällä on tunne, että pitää saada välillä valoa myös asuihin, kun aurinko paistaa ja lämmintäkin on jo.

Aurinkoista päivänjatkoa!

 

 

 

Muoti Päivän tyyli Trendit