Uskallanko aloittaa?

Blogin perustamisen jälkeen kirjoittaminen ei sitten lähtenytkään sujumaan, kuten oletin. Olen nyt muutaman kuukauden makustellut tässä mielessäni, haluanko aloittaa blogin kirjoittamisen vai en. Haluanko kirjoittaa omilla kasvoillani vai anonyymisti? Haluanko jakaa elämäni vaikeimpia ja kipeimpiäkin asioita netissä, ottaa sen riskin, että perheeni, työkaverini ja esimerkiksi pomoni sattuu blogini löytämään. Onko minulla aikaa blogille riittävästi? Heti alkuun kasasin itselleni hirveät paineet blogin perustamisesta, kuvaamisesta ja kirjoittamisesta ja se on ehkä suurin syy, miksi koko homma loppui, ennen kuin alkoikaan. Nyt näitä kysymyksiä miettiessäni olen päättänyt, että otan tämän suhteen ihan rennosti, kirjoittaminen on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni ja nyt haluan laittaa homman kunnolla käyntiin. Aloitan bloggaamisen tavallaan anonyymina, mutta enköhän rohkaistu kasvojeni kera jossain vaiheessa esiin. Tärkeintä tässä hommassa on nyt rehellisyys, haluan alustan ja foorumin, jossa voin olla 100% rehellinen itselleni ja muille. 

Miten elämäni on sujunut sitten helmikuun jälkeen? Kroppaprojekti on käynnissä edelleen, nyt sitä on takana reilut 4 kuukautta ja tuloksena on -9.5kg. Maaginen kympin raja on odottanut voittamista jo monta viikkoa ja se tuntuu välillä olevan täysin saavuttamattomissa. Olen iloinen, että rasvaa olen saanut hävitettyä näin paljon, mutta siitä huolimatta olen jatkuvasti tyytymätön itseeni. Asetan tavoitteet aina sellaisiksi, että niiden saavuttaminen on käytännössä mahdotonta, joten sen vuoksi ”saan luvan” ruoskia itseäni oikein olan takaa. Oma päänsisäinen ääneni on ankara, siis välillä ihan äärimmäisen ankara. Se vaatii, moittii, syyllistää, vahtii, aiheuttaa epävarmuutta, ja ruoskii jatkuvasti parempiin suoritteisiin. Sillä on suuri merkitys, kuinka puhumme itsellemme. Välillä tuntuu, että mitä ankarampi päänsisäinen ääni on, sitä suurempi mahdollisuus minulla on epäonnistua. Jossain vaiheessa en vaan jaksa sitä jatkuvaa suorittamiseen vaativaa ja jokaista suupalaa ja liikuntasuoritetta tarkkailevaa ääntäni, ja ihan uhallakin syön mitä haluan ja jään sängyn pohjalle makaamaan. Ihan kuin haluaisin näyttää äänelle, ”siitäs sait, mä voin tehdä ihan mitä haluan, etkä sä pysty sitä estämään!”. Mutta näistä kaatumisista saan taas syyn soimata itseäni. Tämä asia on kuitenkin työn alla ja eteenpäin menen mielestäni koko ajan, vaikkakin välillä tulee taas askelia vanhaan suuntaan. 

Tämän viikon syömiset sujuivat hyvin, mutta nälkä on viidestä ateriasta huolimatta vaivannut vähän koko ajan. Sen vuoksi tänään syömiset lähtikin hanskasta sitten ihan huolella taas kerran. Nyt näitä syömisen hallitsemattomuuskohtauksia ei ole ollut, kuin ehkä kerran kuussa tai kerran kahdessa viikossa, mutta säännöllisesti kuitenkin edelleen. Patrik Borg kirjoitti jossain postauksessaan nälkävelasta ja yhdyn tuohon kyllä täysin. Tästä syömisen rajoittamisesta ja nälkävelasta uskon tämän päivän hallinnan menettämisen taas johtuneen. http://patrikborg.blogspot.fi/2012/12/nalkavelka.html Patrikilla on mielestäni tosi paljon hyviä juttuja blogissaan, käykäähän lukaisemassa. Nyt yritän olla syyllistämättä itseäni tämän päivän mässäilyistä ja alan laittaa kotia järjestykseen. 

Kuulumisiin <3

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/14118753/?claim=2rg5bkupkmt”>Follow my blog with Bloglovin</a>