Vaihtaen paranee?
Monesta asiasta tulee ajateltua että mahtaako se siitä vaihtamalla parantua. Työ, koti, mies ja sen sellaiset. Kuten aiemmin jo muutaman kerran olen saattanut mainita, niin omalla työpaikalla on muutama huutava epäkohta joihin ei tunnu korjausta tulevan itkemälläkään. Ja sen lisäksi koko talon henkilöstöpolitiikka ärsyttää, kun ihmisiä roikotetaan vuodesta toiseen määräaikaisina, vaikka työn teettämisen tarve on ollut ilmeinen jo pitkään. Edellisen kerran kun vakinaistamisia oli, meni edelle kolme vähemmän kokenutta, ja meitä jäi kaksi kokeneinta ulkopuolelle valinnoista. Nykyinen työ on viimeisen vuoden ajan kuormittanut kohtuuttomasti eikä entiseen tapaan ole antanut samassa suhteessa iloa ja ylpeyttä vastapainoksi, työstä palautuminen on käynyt heikoksi ja yleinen väsymys, kyynistyminen ja suoranainen vitutus on vallannut alaa. Pidemmätkään vapaat ei oikein riitä nollaamaan, herkemmin tulee lipsuttua treeneistä ja muutenkin vapaa-ajan laatu kärsii.
Kun syksyllä aukeavan uuden sairaalan rekrytointi keväällä aukesi, sinne usutti hakemaan niin mies kuin valmentajatkin, ja kun samaan aikaan tämä työperäinen vitutus alkoi lähestyä huippuaan, niin minähän tyttö hain. Ja kuten aiemmin hehkutin, se kannatti. Alkuviikosta sain tavata uuden lähiesimiehen joka vaikutti aivan huippuhyvältä tyypiltä, sopimus kirjoitettiin kakkukahvilla ja fiilisteltiin sitä, kuinka kohta päästään rakentamaan jotain uutta, joka alkaa tyhjästä. Aika hurjaa. Olen edelleen ihan äimänä, mutta niin kiitollinen ja onnellinen.
Allekirjoituspaikalta tanssahtelin iltavuoroon ja sanoin itseni irti kesäkuun loppuun. Mulla on siis jäljellä alle kaksi viikkoa ja tasan 7 työvuoroa vanhassa työssä. Samassa, joka vielä vähän aikaa sitten tuotti valtavasti iloa ja ruokki monin tavoin, vaikka raskasta onkin. Samaan aikaan kun meidän yksikön toimintaa on piiskattu, on myös määräaikaisten työntekijöiden asemaa heilutettu pahasti. Epävarmuuden lisääntyessä ja yleisen työssä viihtymisen laskiessa tämä on tuntunut lottovoitolta. Ja heinäkuun saan olla kokonaan lomalla. Tosin tässä nyt kolmatta vapaapäivää kun kuuntelen kakaroiden tappelua ja huutoa, niin oikeastaan tiistainen töihinpaluu ei tunnu yhtään hullummalta.
Ai niin, elokuussa pääsen myös ensimmäistä kertaa elämässäni työmatkalle! Luonnollisesti julkisen puolen meininkiin tottuneena ajattelin että järjestelyjä tehdään ja kustannetaan itse, ja sitten takautuvasti saa jotain takaisin kuittia vastaan.
Kukapa sitä huomisesta tietää, mutta ainakin just nyt tuntuu että vaihtamalla voi parantua!