Treenimotivaatio kadoksissa

Tässä kohti piti olla postaus seuraavasta lomaetapista ja sitten vielä erillinen postaus kyläpaikasta, ja kyllä ne tulossa ovatkin. Sanon sen verran tähän väliin, että kokeilin 2 viikkoa tiukkaa ketokarppausta ja sain lomakilot sillä pois, viikkoon räpsähti 5,2 kiloa miikkaa ja sitten pysähtyi. Tarkoitus on tässä lisäillä hyviä hiilareita sille tasolle että jaksan treenata, ja että on tunne siitä että kaikkea voi ja saa syödä. Se on minulle elinehto minkäänlaisen pysyvyyden kannalta. Minulla ei toimi ehdottomuus missään asiassa, kuten moni muukin varmasti on omalta osaltaan havainnut. Tuo oli hyvä lähtölaukaus hiilaritietoisempaan syömiseen, ja tavoittelen tilannetta jossa puhutaan luontevasta tietoisuudesta ilman turhaa rajoittamista. Kuulostaapa se hienolta!

Mutta se toinen asia. Minä olen siis kuukauden aikana käynyt yhden kerran salilla. Yhden. En tiedä miksi, koska lomamatka ja mökkireissu oli vain puolisentoista viikkoa koko heinäkuusta. 2 viikkoa olisi ollut aivan hyvää aikaa treenata. Miksi ei perse nouse penkistä? Missä minun motivaatio on? Rakas laji joka huoltaa sisältä ja ulkoa ja sallii huomattavasti vapauksia keittiössä, rakkaat ihmiset lajin parissa, melkein aina salilla on joku ihana vastassa. Mitä tapahtuu, missä vika? Miksi en saa aikaiseksi? Miksi haaveilen lopettamisesta ja ihan muista liikuntamuodoista, kun kerran löysin jotakin mihin niin täysillä ja niinkin pitkäksi aikaa ihastuin? Apua, tämä ei ole kivaa!

Viikonloppuna Imatralla järjestetään Karjalan Kovin 2017-crossfit-kisat, sinne yleisöön mylvimään oman salin kisaajille. Ehkä se moti on karannut jo edeltä sinne? Toivottavasti sillä on käsissään kyltti jossa lukee minun nimi. Olisi harvinaisen hanurista jos se jäisi pidemmäksi aikaa kadoksiin.