Crossfit
Kuinka opin liikkumaan kypsässä 33 vuoden iässä? Tuurilla! Olen siis ollut käytännössä koko aikuisikäni ylipainoinen, joitakin vuosia ihan todella reilusti sellainen. Lapsena ja nuorena harrastin ratsastusta ja toki lenkkeilin koiriemme kanssa, mutta siinäpä se. Herkut on maistuneet aina, ruokarytmiä ei ole ollut, ja annoskoot saati sisällöt ei sieltä fiksuimmasta päästä. Hieman päälle 3-kymppisenä näin pari itsestäni otettua valokuvaa, jotka todella järkyttivät. Itketti, nauratti, suretti, suututti. Oli myönnettävä että olen todellakin lihava, ja koska en halua edes yrittää alkaa hyväksyä itseäni sellaisena, on asialle tehtävä jotakin. Syyt lihomisen taustalla moninaiset ja jo käsitellyt, tiputusmenetelmät alkuun Fitfarmin Superdieetti, jonka jälkeen lihottuani puolet tiputetusta takaisin, sitten (ilmeisesti jo edesmenneen?) Bodycampin valmennus, taas Fitfarmille ja lopuksi liityin Alku-valmennukseen. Sillä pääsinkin pitkäksi aikaa oikealle polulle, jossa söin hyvin, terveellisesti ja stressaamatta, jaksoin treenata ja paino samoin kuin vaatekoko putosi putoamistaan. Homma kaatui viime syksynä, kompuroituani ensin tovin, levisin lopullisesti rähmälleni. En tiedä miksi.
Aikaisempien valmennusten myötä olin käynyt pätkiä salilla, sen kummempaa syttyä siitä saamatta. En osannut haastaa itseäni riittävästi, en päässyt oikeaan Beast Modeen saati tehnyt mitään rehelliseen failureen asti. Kunhan viputin niitä älyttömiä 3 x 15-sarjoja kevyillä painoilla ja kirosin kun ylipitkien sarjojen takia treenin kokonaiskesto oli aina enemmän kuin mihin olisi ollut varaa. Äkkiähän se vähäinenkin into lopahti, joka kerralla. Ja ne tyhjän mahan aamulenkit, jotka tehostaa rasvanpolttoa? Joo paskat, aamulla nukutaan liian pitkään koska ensin on illalla valvottu liian myöhään, ja sitten heilutaan tulenpalavassa kiireessä ollen myöhässä joka paikasta. Ryhmäliikunta, no eeei. Silloin tällöin ok, muutaman kerran. Joogat ja muut hilavitkutukset? Ei siellä läski pala venytellessä, ajanhukkaa! Ehkä tää liikkuminen vaan ei ole mun juttu, ja sitäpaitsi painoahan hallitaan keittiössä!
Äitini oli hurahtanut pari vuotta aiemmin crossfitiin, ja olin sen saman pari vuotta nauranut ”lahkolaiselle”. Ei kiinnosta todellakaan, tylsää pullistelua ja aivopesu kaupan päälle. Kuitenkin toisen lajia harrastavan ystäväni kautta sain paikan ilmaiselta kokeiluviikolta joulukuussa 2015. Sen viikon jälkeen olin aivan koukussa. Tammikuu oli vielä käytävä omalla salilla irtisanomisajan vuoksi, mutta helmikuussa 2016 kävin On Rampin ja sille tielle jäin. Monin tavoin haastava laji, joka työntää ja vetää ulos mukavuusalueelta joka ikinen kerta. Upeat valmentajat ja lämmin yhteisö. Vaikka motivaation laskuja tulee kaikille ja minulle niitä vasta tuleekin, niin tämä on ensimmäinen laji joka silti saa vedettyä puoleensa aina takaisin. Viikkoa kauemmin en ole tainnut poissa olla. Nyt on mennyt pari viikkoa aika vähillä käynneillä, mutta silti olen käynyt ainakin sen 2 kertaa viikossa. On hirveän paljon sellaista mitä en vielä jaksa tehdä, joten tavoitteita riittää. Valmentajilta saa apua ihan kaikenlaisiin asioihin, niin leuanvedon tukiliikkeisiin kuin toes to barin progressioihin, kuin vaikkapa siihen että niille tulee jo tunnustettua kaikki muutkin syntinsä.
Minulla on poikkeuksetta mennyt treeni ja syöminen käsi kädessä aina, ja kun toinen kaatuu, se on vetänyt toisen mukanaan maihin. Tunnistan ilmiön tälläkin hetkellä. Haluaisin istua sohvalla kirja tai tabletti sylissä ja mussuttaa suklaata, enkä ajatellakaan mitään salaattia ja jumppaa. Kuitenkin yritän pitää kynsin hampain treenistä kiinni siinä toivossa, että se nostaisi syömiset takaisin raiteille. Se on tehnyt sen ennenkin. Vaikka ei pätkän vertaa huvittaisi lähteä tässä pöhössä survomaan itseään trikoisiin pursuilemaan ja toteamaan ettei edelleenkään jaksa sitä eikä tätä, niin silti tulee lähdettyä ja aina on loppuviimeksi iloinen siitä että lähti. Parhaimmillaan siitä saa viikottain onnistumisen kokemuksia. Jos ei aina tulos sinänsä paranisikaan, niin on ainakin se tunne että on antanut kaikkensa ja tehnyt ihan niin kovaa kuin irti lähti. Erityisen mielelläni käyn aamulla ja aamupäivällä, ja salille on onneksi helppo mennä myös lasten kanssa, joten nekään ei hitto vie käy tekosyyksi silloin kun ei muuten vain huvittaisi treenata. Yhtä en vaihda, ja se on crossfit.
(Taas kohtalainen tupakantuska, yritän palautella mieleen paria treeniä viime viikolta, kun jouduin pukkarilla ottamaan avaavaa suihketta jumpan jälkeen – ei enää ikinä!)